Ei niin loistava alku intille...

Olen kuin olenkin onnistunut pitämään jonkinlaista päiväkirjaa ekoilta viikoilta. Kaikki ei ole mennyt niin putkeen kuin olisi toivonut mutta elämä on...

ma 11.1.2010 maxTJ 319

Puoliltapäivin puksuttelin Santahaminen porteille jossa porukkaa oli jo ihan kiitettävästi. Siitä meidät kyydittiin mukesin yläkertaan. Jännitys oli ihan kamala kun odotti että mihinkähän yksikköön sitä tällä kertaa työnnetään. Kaksi muuta kyydissä ollutta naista siirtyi 2JK:n pöytään. Itselle lyötiin kuitenkin jälleen kerran Tukikomppanian tarra rintapieleen! Jännityksen laukeaminen aiheutti ihan järkyttävän hedarin, tuntu että pää rähjähtää. Sinnepä sitten suunnistin meidän pöytään jossa ei näkynyt ainuttakaan naista. Onneksi tuvassa odotti yksi nainen jonka kanssa sitten suunnattiin ensin lounaalle ja siitä suoraan kohti varusvarastoa. Tottakai siellä oli juuri tauko menossa joten heti päästiin totuttelemaan odotteluun pakkasessa. Eka vauhtisäkki painoi juuri sen verran kuin muistinkin. Ja se on edelleen ihan väärän muotoinen! Vaikka kahdestaan raahattiinkin noita säkkejä, jouduin pyytämään apua saadakseni säkin sisälle. Ei tuo ranne vielä oikein tykännyt tuollaisesta rääkistä =/

Sinänsä alusta alkaen hyvin kotoisa olo että olen jälleen Tukikomppanian 7. joukkueessa ja tuvassa 8. Jopa punkka on sama kuin kaksi vuotta sitten =) Lopulta tupa oli täynnä. Uusia naisia oli yhteensä 11 joiden lisäksi tuvassa asui ennestään kaksi naisalikersanttia. Tuvan esimies oli pitkään ihan kadoksissa, alikkeja kyllä on tuvassa käynyt, kai niistä joku oli meidän tuvan esimies? Ikävä omaa miestä oli aika kova... jotenkin viimeksi oli paljon helpompi astua palvelukseen sinkkuna kun ei tarvinnut miettiä miten joku pärjää kotona (tai omalla komennuksella) Toisaalta haikea olo johtuu varmaan myös siitä että vanhat tupakaverit puuttuu. Mutta eiköhän tämä tästä! Ainiin, hoitsu kielsi piilareiden käytön! Kiva kun olin ostanu uudet ihan inttiä varten....

ti 12.1.2010

Herätys 0530!!! Kuka prkl on keksiny noin aikaisen herätyksen??? Yö meni ihan pipariksi, mihin lie se hyvä unirytmi kadonnut. Pikkasen ehkä totuttelemista siihen että pari tyyppiä puhuu unissaan ja muutama kuorsaa... Aamu alkoi sitten ohjatuilla aamutoimilla joihin oli aikaa ruhtinaalliset 5min. Vähän on näköjään tavat muuttunut kun ei meillä viimeksi mitään ohjattuja ollu =S Eilen illalla joutui jo paljastamaan tuvan esimiehelle todellisen sotilasarvon. Aamusta oli sitten päällikön oppitunti. Tuttu mies, oli viime yrityksellä komppanian varapäällikkö. Edelleen pelottava mies, mutta osaa hän myös motivoida porukkaa. Tältä päivältä kirjotus jääny näköjään kesken. Pakkasta oli vaan n -4 mutta kun tuolla saarella tuulee aina niin oli ihan hiton kylmä. Ekojen viikkojen varustus sisältää lenkkikengät joilla on ihana pomppia hangessa. Varmasti on sukat märkänä. Onneksi on omat lenkkarit kanssa niin pystyy vaihtamaan niitä.

ke 13.1.2010

Viime yö meni ihan pipariksi kun jalkapohjat kramppaili noiden intin lenkkareiden takia. Olisi vaan pitäny ottaa ne omat magnesiumit siviilistä. Päivä meni pitkälti lääkärintarkastuksissa ja vauhtipiikkejä hakiessa. Lekurilta sain onneksi magnesiumia ja käskyn käyttää vain omia lenkkareita. (ja sen jälkeen ei ole jalat krampannut). Vieläkin ihmettelen että miksi toinen piikki pistettiin alaselkään eikä kankkuun. En ole tienny että noita voi tökkiä selkäänkin. Ensimmäinen nainen keskeytti eilen palveluksensa meidän tuvasta. Hän huomasi heti ettei intti ollutkaan häntä varten. Minulla puolestaan on tänään ensimmäinen todellinen päivä asevelvollisena. Eilen oli viimeinen katumuspäivä eli 45pv on tullut täyteen. Nyt täältä ei lähdetä enää kirveelläkään (ellei paikat hajoa...) Keskiviikkona meillä oli illalla marssi1 joka oli ihan järkyttävä lauantaikävely viime kertaan verrattuna. Kun viimeksi koko aamupäivä marssittiin taisteluvarustuksessa kaatosateessa, oli tällä kertaa varustuksena smurffipuku ja 2km tutustumiskävely saarella paskaa jauhaen... Torstaista ei olekaan mitään muistiinpanoja. Illalla pidettiin alikersanttien kanssa tyttöjen tarinatuokio jossa tutustuttiin oman tuvan porukkaan. Enpäs olekaan tuvan vanhin! Ainiin ja aseet haettiin torstaina. Tuli sitten astuttua avioon tuollaisen teräsmötikän kanssa. Sain sentään täysin korkkaamattoman ;)

pe 15.1.2010

Tänä päivänä tuli opittua paljon kaikenlaista hyödyllistä! Aamupäivällä oppitunteja joissa tärkein opetus oli se, että kurin tärkein olomuoto on itsekuri! Sitä tuli sitten noudatettua vähän liiankin hyvin, tupa kyllä tietää mitä tämä tarkoittaa... Tuntien jälkeen jonotettiin valokuvaan. Nykyisin kun nuo varusmieskortit on tuollaisia muoviläpysköitä. Kai joku minut ehkä voi siitä kuvasta tunnistaakin... Iltapäivällä lähdettiin saharaan hieromaan ampuma-asentoa maaten. Oikein mukava kokemus kun jalassa on pakkassaappaat (okei eipähän jalat kastu) jotka on pari numeroa liian isot. Kyllä niillä vielä hiihti eteenpäin, mutta kun olisi juoksuksi pitänyt pistää lähes umpihangessa niin minähän vedin komeasti turvalleen niiden kanssa! Ase ei kuitenkaan dipannut lumeen sillä ainoa asia minkä tajusin kaatuessa tehdä, oli nostaa ase mahdollisimman ylös ilmaan! Ja niinkuin tuo ei olisi riittänyt, sisälle siirtyessä kompastuin saappaaseeni niin että pamautin itseäni tuolla uudella sulholla suoraan korvaan. Noh, elämä on!

la 16.1.2010

Omaistenpäivä. Tosin minulle ei ollut tulossa ainuttakaan omaista paikalle joten hieman tylsistytti (puhumattakaan siitä järkyttävästä ikävästä joka iski). Oli jotenki synkeetä katella kuhertelevia pareja kun tiesi ettei näe omaa rakastaan vielä moneen viikkoon. Onneksi sai toiselta edes puhelun. Aika meni tuvassa istuskellen. alok H:n kanssa lähdin uudestaan sotkuun jossa muutama meidän alikeista pyysi meitä pöytäänsä ja päästiin näin hieman tutustumaan esimiehiinkin.

Kun porukat oli päässeet olemaan ja liikkumaan vähän vapaammin, meni koko loppu päivä ihan järkyttävästi perseillen. Oppitunneilla porukat ei osannu olla hiljaa ja pyörittiin kuin puolukka ois hanurissa. Illalla kuitenkin päästiin siivoustarkastuksesta kerralla läpi. Pinkat tosin meni ihan vituiks joten niitä uusittiin ja uusittiin ja vielä kerran uusittiin. Illalla naisalikersantit kertoivat kokemuksia omasta p-kaudesta ja lopulta tuvassa naurettiin niin ettei siitä meinannut tulla millään loppua.

Su 17.1.2010

Aseenräpläyspäivä. Asetta koottiin ja purettin pari tuntia. Onhan se kiva että on ihan käyttämätön ase mutta se on aika hiton jäykkä. Sormet on ihan kuralla ja mustelmia on joka puolella. Lounas päästiin syömään saharan reunaan. Täytyy sanoa että pakkipussit oli aika pelastus! Muuten olis ruuan jämät jäätyny komeasti pakkiin kiinni. Porukalla oli motivaatio hieman hukassa joten motivaatiota haettiin sitten parin puun ja kiven ympäri juoksemalla. Oli lopulta pakko sanoa rouva alikersantille etten pysty juoksemaan noilla saappailla, tunnollisesti kuitenkin kiersin puun vaikka olikin hieman hitaampaa kuin muilla. Tuntuu että kaikki energia kuluu noiden saappaiden perässä raahaamiseen. Fiilis oli kuitenkin aika hyvä kun vihdoin pääsi kasarmille suht yhdessä kasassa. Illalla oli sitten tulokirkon vuoro joka hytistiin sotkun rannassa. Oli taas kiva katsella Helsingin valoja ja potea ikävää...

Ma 18.1.2010

Oppituntipäivä. Aamu alkoi sotilaspastorin oppitunnilla. Heti aamusta pääsi hajoilemaan kun taas toitotettiin sitä kuinka "sitten lomilla tapaatte kumppanianne"... Oikeesti kiva niille jotka sen kumppaninsa pääsee näkemään, mut kun itse ei pääse. Toinen on huitsin kaukana ja lomiin on vielä monta viikkoa. Kyllähän mäkin mielelläni tuon mieheni näkisin mutta kun se ei ole vaihtoehto tällä hetkellä. Ja miltä tuntuu niistä joilla ei edes ole ketään mutta haluaisi että olisi... No joo ei tästä aiheesta sen enempää. Aamupäivään sisältyi vielä päällikön toinen oppitunti ja yksikön vääpelin oppitunti. Iltapäivällä jatkettiin muonituskeskuksen edustajan oppitunnilla, tosin juuri mitään en kuullut takariviin. Itseäni ehkä eniten kiinnosti kenttäsairaanhoitajan pitämä oppitunti vaikkei siitä mitään uutta tullutkaan. Niihin hommiin kuitenkin itse kovasti haluaisin. Parhain oppitunti oli ehdottomasti kuljun jonkun luutnantin pitämä oppitunti liikenneturvallisuudesta. Porukka repeili sen jutuille ihan täysin. Parhaat naurut saatiin kun joku alokas vahingossa puhutteli häntä alikersantiksi. Luutantti totesi "te ette ollut vielä edes kutina isänne kiveksissä kun minä olin alikersantti" =D

Illalla ei enää ollutkaan kivaa kun jouduin osastoon nakki jonka oli tarkoitus mennä 1JK:hon siivoamaan luokkaa jossa oppitunnit oli olleet. Luokka oli jo siivottu joten turhaan siellä käytiin. Tosin kuultiin että luokka oli ollut aivan järkyttävässä kunnossa. Roskia joka puolella ja jopa nuuskamällejä pitkin mäkiä! On se ny prkl ettei aikuiset ihmiset osaa käyttäytyä!

Ti 19.1.2010

Aamulla oli sitten tiedossa pelastautumisharjoitus heti kuudelta. Siellä me hattivatteina kirmattiin peittoihin kääriytyneenä ulos kasarmilta kirpeään pakkaseen. Eihän se ny tietenkään ihan niin mennyt kuin piti, mutta silti ajallisesti sujui suht hyvin. Uuden viikon kunniaksi aamutoimiin oli aikaa enää 3min mutta näköjään siinäkin ajassa ehtii jos ei jää asumaan vessaan (eikä se hampaiden pesu nyt niin kauhean tehokasta ole...) Edessä oli lihaskuntotesti jota ennen vedettiin 45min verryttelylenkki. Vähän oli reisi jumissa mutta jaksoin koko lenkin. Kuntotesti meni suht ok, tosin ei ehkä intin mittapuulla. Nuo käsilihaksia mittaavat osiot meni kuitenkin paremmin kuin olisi voinut odottaa kun ottaa huomioon etten ole voinut treenata käsiä moneen kuukauteen kunnolla. Testin jälkeen piti olla palauttava kävely mutta tietenkin me hölkättiinkin (oli kiva kuulla muilta että he olivat vain kävelleet.) Reisi kramppasi joten oli pakko siirtyä muodosta jotta pystyy seuraavana päivänä juoksemaan cooperin.

Iltapäivällä oli vuorossa taas aseen kanssa hieromista. Ensin merisotakoulun hallissa. Sain oikein henkilökohtasta opastusta kun mulla tuo yläkroppa jännittyy vaikka ampuma-asennon pitäisi olla rentona. Ylil L. totesikin minun olevan ihan betonia =D Siitä sitten saharaan ampumaan ekaa kertaa paukkupatruunoilla jotta porukka pääsisi paukkukammosta. Eihän sekään taas mennyt niinkuin piti. Käskettiin ampua yksi laukaus/pillin vihellys. Kuitenkin pari valopäätä ampui kerralla kaikki kolme laukausta (alok S kertoi että tuli sellanen fiilis)!!! Kouluttajalta palo vati ja samoin alikeilta. Niimpä sitten juostiin taas saharasta pois! Onneksi olin saanut toiselta naisalikersantilta hänen talvisaappaat lainaan niin siitäkin selvittiin!

Ke 20.1.2010

Se paljon pelätty cooper! Reisi oli tukossa edelleen mutta tuntui suht hyvältä. Tuntui aivan mahtavalta kun istuttiin dösässä matkalla ulos saarelta! Liikuntamyllyssä tuo cooper siis juostiin. Tosin jo lämmittely juoksu (tai hölkäksi sitä kai nimitettiin) tuntui olevan liikaa. Hieman hitaammalla tahdilla lihakset olisi lämmenny paremmin. Juoksu menikin sitten aika vituiks... En saanu kunnolla juostua kuin pari kierrosta kun tuntui että reisi vetää ihan juntturaan. Niimpä sitten kävelin ja juoksin vuoron perään eikä näin mitään huippu tulosta saa aikaiseksi. Alle kahteentonniin se jäi ja silti loppukirissä tuo reisi onnistui paukahtamaan niin että lämiltä kylmäpussia hakemaan. Yritä siinä sitten laskea parin kierroksia kun ei edes nähnyt milloin he lähti liikkeelle. Tosin kaikki muutkin tuntui laskeneen kierrokset päin puuta joten loppujen lopuksi kukaan ei oikein tiedä että kuinka paljon kukakin juoksi. Mutta eipä sillä kai niin väliä näin alussa. Saarelle palattaessa suuntana veksi josta lykättiin loppupäiväksi VP. Sinänsä ihan jees ettei ehditty siinä missään välissä suihkuun ja pakkilounaan jälkeen porukka lähti kamalalla kiireellä iltapäiväksi sulkeisiin (hikisenä ja liian vähissä vaatteissa). Itse vetelin parin tunnin päikkärit nallepuvussa sinä aikana ja yritin palauttaa nestetasapainoa.

To 21.1.2010

Aamusta heti vastaanotolle jossa määrättiin VPO. Se hyvä puoli on olla Kaartinjääkäri että näyttää pääsevän alokkaiden edelle veksissä. Varustus 2 en päässyt kuitenkaan hakemaan vaan se oli tarkoitus hakea lounaan jälkeen. Ennen lounasta lähdettiin oppitunnille jonne taas odotettiin ihan hemmetinmoisessa pakkasessa. Onneksi vemppamuodossa sai pitää vemppaläppiä alhaalla. Vihdoin kun päästiin järjestymään sisälle, joku valopää tönäisi minua rappusissa niin että jalka lähti alta. Tietenkin juuri tuo valmiiksi kipeä jalka taittui kropan alle ja liuin sen päällä rappuset alas. Voitte vain kuvitella sen kivun! Vedet valui silmistä vaikka kuinka yritti skarpata. Alikersantit huomasivat kipuni ja tarkoituksena oli lähteä yksikköön. Pääsin pihalle asti mutta sitten kivut olivat jo niin pahat etten pystynyt kävelemään. Tämähän tarkoitti sitä että itkua tihrustaen roikuin alikersantin olkapäällä/hartioilla hänen kantaessa minut yksikköön (älkää edes kysykö että paljonko hävetti). Yksikön aulassa sitten housut kinttuun ja lämit tarkasteli reittä ja lykkäsi siihen kylmää. Autolla veksiin jossa lääkäri määräsi heti kipupiikkiä ja yöksi vuodeosastolle tarkkailuun jotta lääkitys on tarpeeksi kova.

Onneksi pääsin hakemaan omat tavarat yksiköstä joten olisi jotain tekemistä vuodelevossa. Sain ihan oman huoneen jossa sai rauhassa kuunnella musiikkia ja tehdä mitä lystäsi. Tuo varustus2 saatiin lopulta haettua. Tosin niin että eräs alikersantti oli minua sillä odottamassa ja keräsi sopivat varusteet kun minä vain istuin sohvalla ja huutelin oikeita kokoja. Veksissä aika meni ihan mukavasti musiikkia kuunnellen ja kirjettä kirjoitellen. Tulehdusarvot oli jostain syystä hieman koholla mutta eipä niihin reagoitu mitenkään.

pe 22.1.2010

Olipa ihana herätä ilman että oli nenä ja kurkku ihan tukossa! Selvä todista meidän komppanian sisäilmasta kun olo on näin erilainen veksissä. Yökin tuli nukuttua melko hyvin omassa rauhassa. Kaikki kolme veksin lääkäriä kävi katsomassa minua =D Kovasti puhuttiin siitä että haluaisin sinne töihin ja miettivät että josko mä tekisin siellä jotain nakkihommia =P loppupäiväksi VMTL jotta pääsen lomille. Sain syödä lounaan rauhassa veksissä ennen paluuta yksikköön. Siellä sitten alkoi sykkiminen! Kaapin avatessani tosin koin yllätyksen kun alikersantti oli edellisenä päivänä järjestänyt tavarani kaappiin vaikka en ollut pyytänyt muuta kuin tunkemaan ne sinne. Kauan en sitä ehtinyt ihmettelemään kun jo tultiin huutamaan että ampumarata varustus niskaan kauhealla vaatemäärällä ja pihalle, pääsisin autolla radalle. Vasta autossa pääsin toteamaan ottaneeni kolmiolääkettä joka vaikuttaa reaktiokykyyni. Oma esimies suhtautui minuun tosi nihkeästi, mutta sain olla ampumatta kun kerroin luutnantille etten lääkkeen vuoksi ole ihan skarppina. Se oli sitten kiva seurata toisten ammuntoja ihan umpijäässä (tai no ei muuten mutta naama tuntui tippuvan ja sormet irtoavan..) Ja kun ammuntoja johtava yliluutnantti käski minut perässä tauluille niin minähän seurasin. Ainoa vika etten tuon reiden vuoksi päässyt edes ensimmäistä porrasta ylös vaan ylläripylläri heikko jalka lipesi alta ja revähti TAAS!!! Tottakai yksikön päällikkö tuli juuri silloin seuraamaan ammuntoja. Ja kun lääkintämiehiä ei näkynyt mailla halmeilla, alikersantti kysyi toimintaohjeita kapteenilta sillä lopputuloksella että jouduin kapteenin puhutteluun. (mikäs sen mukavampaa kuin linkuttaa kipeällä jalalla kapteenin eteen asentoon seisomaan kun kyyneleet jäätyy poskille...) Ei ollut kovin rohkaiseva puhuttelu.. Kyllä, minä tiedän että 45pv on kohdaltani ohi ja kyllä, minä tiedän ettei p-kaudella saa olla vempassa ja kyllä, minä en todellakaan enää kolmatta kertaa meinaa palata tuonne. Mutta minkä minä sille voin että reisi ei ehdi paranemaan vaan pääsi revähtämään uudestaan? Ei silloin ole kyseessä mikään motivaatiovemppa. Kun siinä sitten makasin telttapatjalla nuotion vieressä pilviä tuijotellen niin kyllä mielessä pyöri että mitä hittoa mä täällä taas teen??

Veksissä meinattiin lyödä VP:tä mutta kun lomat oli tulossa niin sovittiin että kun päästään lomille, minulle järjestetään kyyti Dextraan josta sitten omin neuvoin kotiin. Yksikössä kuitenkin minut pistettiin heti lomavaatteissa pihalle varusmieskortin kanssa ja samantien Dextraan. En siis yhtään tiedä että mistä mä olen ilmottautumassa tänään kun palaan kassulle... Lomilta vai veksistä? Dextrassa ei mitään uutta, lekuri totes et rasituskieltoa 1-2vko joka ei todellakaan tule onnistumaan intissä! Että saa nähdä mitä tästäkin taas tulee... Huomenna aamulla TAAS veksiin tuon paperin kanssa. Kyllä inttielämä on sitten ihanaa!!! (mikä sitten olikaan sen vitutuksen määritelmä....)

STJ 0! Kjääk is bäk!

Tänään se sitten alkaa, pitkään odotettu uusinta intissä. Katellu tässä voicea ja näyttääpi noilla aamuihmisillä olevan hauskaa uusien alokkaiden kustannuksella. Pakkanen panee! =D Huonosti nukutun yön jälkeen alkaa tavarat vihdoin olemaan viimeisiä myöten kasassa, pientä viime hetken siivousta täytyy myös suorittaa. Kun ei tiedä että kumpi meistä tulee ensin lomille, mies vai minä, niin täytyy panostaa siisteyteen =D

Tällä hetkellä olotila on suht tyyni. Eilinen ilta meni ihan kauheessa hössötyspaniikissa ihan varmana siitä että tuun maitojunalla kotiin alta aikayksikön. Ja mitäs jos joutuu ihan kökkökomppaniaan ja en tuukaan toimeen tupakavereiden kanssa? Oonhan mä jo tämmönen vanha pieru monessakin mielessä. Gonahtanut Kaartinjääkäri. Noh... ehkä tämä tästä, häivyn nyt siivoamaan että saa viimesen tunnin kulumaan!

STJ 4

Vähiin käy aamut siviilissä! Nyt on alkanut jo pikkuhiljaa jännittämäänkin. Tää viimeinen viikko on menny jo ihan lähtötunnelmissa. Kesälomaa tässä on vietetty joten aika on riittänyt asioiden hoitamiseen, nyt kuitenkin tuntuu siltä että olisi jo ihan valmis painumaan tuonne saarelle eikä odotella kotona ajan kulumista =D Kun tässä on näitä kaiken maailman pyhäpäiviä ollut, oon ollu viikonpäivistä niin sekasin että nyt pikkasen pelottaa että muistaako sitä astua palvelukseen oikeana päivänä eikä seistä portilla jo sunnuntaina... Tavarat alkaa olemaan kasassa joten jos yrittäisi viimeiset päivät oikeasti nauttia lomasta. Innostuin vähän liikaa käymään salilla riehumassa ja kroppa huutelee pienestä ylirasituksesta joten ehkäpä sitä voisi sen treenaamisenkin unohtaa. Kohtahan sitä saa tutustua läheisesti isänmaan multiin. Tai no, nyt näyttää siltä että paksuun lumipeitteeseen. Mikä luo kanssa oman jännitysmomenttinsa. Viimeksi intissä ollessa pakkasta oli max -4 ja silloinkin oli ihan tarpeeksi kylmä (tilanne onneksi helpottui toisen varustamisen jälkeen kun saatiin villapaidat) ja nyt tuo mittari on näyttäny jopa -20 pahimmillaan. Mutta eiköhän kaikesta selvitä oikealla asenteella! Kun tässä on kaikkia muita vastoinkäymisiä ollut niin voi olla että tilanteissa, joissa ei tiedä että itkiskö vai nauraisko niin vaaka kaatuu tuon hysteerisen naurun puolelle. Tuleva vuosi menee toivottavasti osittain hurjaa vauhtia mielenkiintoisten kokemusten parissa. Onneksi tuo miehenköriläs on jaksanut tukea kaikkien näiden vaikeuksien läpi että tänne asti päästiin. Nyt sitten suhdekin tasa-arvoistuu kun miehestäkin tulee "inttileski" ;) tosin sille tähän rooliin siirtyminen on liian helppoa kun se on itse vielä poissa kotoa. Mutta näiden komennusten jälkeen päästään vihdoin aloittamaan oikeasti yhteinen elämä!

Tähän loppuun vielä lista tavaroista jotka meinaan raahata mukanani maanantaina

*palvelukseenastumismääräys

*kelakortti, ajokortti

*reseptit (kyllä tämmösellä mummolla pitää jo kaikki reseptit olla mukana)

*tilinumero hurjia päivärahoja varten

*rokotuskortti, viimeksi sen ansiosta sain vain yhden piikin, tosin senkin ne onnistui tuikkasemaan hermoon...

*hygieniavälineet &lääkkeet

*omia alusvaatteita

*hiusharja, lakka ja vino pino pompuloita ja pinnejä

*sheiveri

*otsalamppu

*känny x2 (mese kun on ainoa yhteydenpitoväline tuohon mieheen tällä hetkellä) ja laturi

*kamera

*karkkia

*pikkasen käteistä

*viimeisenä muttei suinkaan vähäisenä, hurjasti positiivista asennetta

Todennäkösesti käy niin että vikana aamuna hamstraan mukaan vielä kaikkea epäkäytännöllistä jotka sitten raahaan ekoilla lomilla takaisin kotiin =D

STJ 20

Kamala kuin nopeasti aika rientää eteenpäin! Kolmen viikon päästä tähän aikaan sitä ollaan jo syöty ekat lounaat Santiksen mukesissa ja ollaan niin mielettömän särmiä. Sairaslomaa olis vielä 9pv jäljellä ja sitten onkin hyvä viettää viikon kesäloma ennen kuin inttiin lähtee =).

Lievästi sanottuna ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä tässä terveyden kanssa. Paniikissa jo luettu terveystarkastusohjetta moneen otteeseen että oonko mä vielä kelpo sotilas. Mononukleoosi iski x2, jälkitautina poskiontelontulehdus. Fiksu lekuri määräsi antibiootin joka ei sitten sopinutkaan, sillä lopputuloksella että päädyin ambulanssilla päivystykseen kun en pystynyt ylös nousemaan huimauksen vuoksi. Ja lääke onnistu sitten sen verta hyvin sotkemaan tota jotain tasapainoelintä että huimaus iskee edelleen hetkittäin. Onneksi kuitenkin kaiken aikaa harvemmin. Ja tottakai kun mies tuli lomille niin niiden lennot oli myöhässä jolloin se raasu vilustutti itsensä. Ja jottei elämä olis liian ihanaa niin tietenkin se pöpö iski minuunkin! Vieläkin pää on täynnä tavaraa mutta onneksi olo on muuten jo ok.

Eli tästä voikin kaikki päätellä ettei kunnon kohotus ole oikein onnistunu suunnitellusti =P Eilen kävin pitkästä aikaa salilla eikä sitä jaksanu ihan normaalisti vaan piti lopettaa aikasemmin kuin oli suunnitellut. Juoksu(nojoo siis hölkkä)kunto ei onneksi oo kauheesti kuitenkaan näköjään rapistunut. Ehkä mä jopa jaksan hölkötellä sen cooperin läpi edes jollain tuloksella! Täytyisi muistaa fyssarilta pyytää jonkinlainen paperi armeijaa varten kun normaali punnertaminen on multa kielletty enkä tiedä saako tuolla punnertaa nyrkeiltä.

Tuntuu että ajatukset alkaa pyöriä jo ihan kamalasti armeijan ympärillä vaikka ajattelin ettei niin käy kun kuitenkin jo toinen kerta kun astun palvelukseen. Kaikki hygieniakamat on jo ostettu ja muutenki tehty lista että mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Tottakai tässä välissä on kaikki mahdolliset pyhät niin ettei tekemistä oikein meinaa millään riittää. Tuntuu että aika vaan matelee! Eikai tässä muu auta kuin lähteä ostamaan viimeiset joululahjat ja nauttia tuosta jouluisesta säästä. Vähiin nämä päivät kuitenkin käy vaikka muulta tuntuu =)

STJ 62

Vähiin alkaa käymään aika täällä siviilissä. Vastoinkäymisiä on ollut enenmmän kuin tarpeeksi eikä loppua näy, mutta ehkä ensi vuosi tuo muutoksen tullessaan. Kunnonkohotus operaatio oli jo hyvällä mallillaan mutta käsiongelman lisäksi kimppuun hyökkäsi pusutauti joka sitten pisti liikuntakieltoon ja vei voimat täysin. Nyt kun pääsin vihdoin aloittamaan jälleen kuntoilun niin näyttää tauti palanneen. Tai sitten nuo imusolmukkeet riehuu muuten vaan flunssapöpön alla =/ Possupiikin sain työn puolesta joten siltä pitäisi onneksi välttyä. Tällä viikolla vielä normi influenssapiikki niin pitäisi olla rokotukset kunnossa armeijaa ajatellen. Kaipa nuo vielä jäykkäkouristuksen tökkäsee tarkastuksessa mutta tökätköön!

Tänään tuli postissa palveluspaikkakysely 1/2010 joka pitäisi täytellä. Tosin eipä tuolla taida minun kohdallani olla paljon vaikutusta kun on tämä lääkintäpuolen koulutus pohjalla. Jotenkin taas vaan konkretisoitui tuo intin lähestyminen... Kun sitä on odottanut viime kotiutumisesta lähtien, tuntuu ihan uskomattomalta että kahden kuukauden päästä STJ on vain 1. Toisaalta ehkä sitä ei nyt jännitä niin kamalasti kun ensimmäinen yö kasarmilla on jo vietetty ja touhu muutenkin tuttua. Ongelmia voi tuottaa tuo kumartelu sisätiloissa kun on lippaan tottunut vetämään automaattisesta =D Hieman harmaita hiuksia tuottaa myös se että sitä pitäisi ilmeisesti olla Kaartinjääkärinä siellä alokkaiden keskellä, kun ei kuitenkaan haluaisi kaikkien tietävän että olen jo uusintakierroksella.

Omaistenpäivä ja valapäivä osuvat kyllä ikävästi kun kumpaankaan oma kultani ei pääse osallistumaan omien lomiensa ajankohdan vuoksi. Toisaalta onneksi nekin on tullut jo koettua niin niihin ei niin kauheita paineita aseta. Ehkä sitä joku kaveri eksyy moikkaamaan? Nyt on kuitenkin joka tapauksessa tarkoitus taistella tuo intti läpi sillä enää kolmatta kertaa en lähde yrittämään alusta alkaen. Motivaatio on korkealla mutta riittääkö rahkeet?

STJ 177, miehellä 53

Aattelin pitkästä aikaa päivitellä kun omaa erää edeltävä saapumiserä on nyt sitten astunut palvelukseen viime maanantaina. Omassa elämässä on tapahtunut niin valtavasti valintatilaisuuden jälkeen ettei oikein tiedä miten kaikkeen pitäisi suhtautua. Oma sinkku status muuttui varatuksi kuukausi sitten ja mieheksi osui onneksi ihka-aito faitteri joka jaksaa kannustaa mua mun armeijahaaveiden kanssa. Äippä nyt ei kauheesti riemusta hyppinyt kun kuuli millaisen miehen itselleni hamstrasin kun oli ajatellut tuon puhuvan minut ympäri näistä intti"hössötyksistä"

Kyllähän tuo kieltämättä luo vähän erilaiset olosuhteet seurustelulle kun huomaakin jäävänsä itse yk-leskeksi ennen kuin itse pääsee astumaan armeijan harmaisiin. Niinkuin sitä aikoinaan päätti ettei enää ikinä halua jäädä inttileskeksi, saati sitten että itse pistäisi jonkun siihen tilanteeseen niin tässä sitä nyt ollaan, molemmissa =D Kunnon kohotus ollut taas ihan nollissa kuukauden verran ja nyt sitten vielä sain telottua käteni töissä niin että nyt odotellaan kauhusta kankeana että odottaako vielä leikkauspöytä =/

Mutta minkäs teet, elämä on! Kuhan tuon käden saisi kuntoon ennen tammikuuta ettei TAAS ole jokin paikka mäsänä kun astuu palvelukseen. Tällä kertaa olis ihan kiva suorittaa se palvelus kunnialla.

Uusintakierros edessä

Noniin! Nyt on uusintakierros sitten virallisesti avattu! Tai no prosessi alko jo marraskuussa kun kiikutin jälleen kerran hakupaperit aluetoimistoon. Äipälle siitä ei uskaltanu kertoa (ehkä jo kahen viikon päästä kerron) mut isille tuli kerrottua jo heti kun varmistui että palveluskelpoisuusluokka on edelleen A. Tuolloin edessä oli kuitenki vielä pitkä tie ennen armeijaan palaamista. Aika kului sitten töitä tehden ja huhtikuuta odottaen, josko kutsu valintatilaisuuteen tipahtaisi postiluukusta. Vaan eipä kutsua kuulunut! Onneksi pistin aluetoimistoon sähköpostia kun muille oli jo kutsut tullut niin selvisi että meidän rakas posti, nykyinen Itella oli hävittänyt kyseisen kirjeen jonnekin! Sopivasti minulla oli vapaapäivä osunut samalle päivälle joten 15.4. suunnistin jälleen kerran Santahaminan portille missä olikin jo useampi likka paikalla. Meidän noudettiin oikein bussilla Radioniemeen =D

Vuorossa oli sitten papereiden täyttöä ja "oppitunteja" naisena intissä olemisesta. Täytyy sanoa että itelle ei kauheesti kyllä uutta tietoa tullu jostain syystä. Majuri vaan painotti sitä että jos kunto ei kestä niin on syytä keskeyttää vähän liian usein, olin jo aivan varma että haastattelussa kyseinen herra toivottaa minulle hyvää kotimatkaa kun olen jo kerran itteni sielä telonu rikkipoikki. Yllätys olikin suuri kun astuin haastatteluun. Majurin mielestä kun olin erittäin sopiva palvelukseen! Toiveeksi esitin I/10 KaartJR ja aluksi se olikin kysymysmerkillä. Haastattelun myötä perään tulikin iso huutomerkki ja isot alleviivaukset ja sanottiin että palvelukseenastumismääräys joka tapauksessa tipahtaa postista noudettavaksi, mutta aika ja paikka vielä avoin. Sen erittäin sopivan eteen tuli vielä plussa (+ESP) kun ei enää asteikot riittäny kuvamaan sopivuutta =D Pikkasen tuli ehkä paineita selviytyä palveluksesta... Ilmeisesti ei ois kannattanu mainita läsnä olleelle isolle herralle (oli seuraamassa tilaisuutta) että kenttäsairaanhoitajan hommat kiinnostaisi tulevaisuudessa. =P Hyvillä mielin sitten päätin kävellä saarelta Herttoniemeen ja sainkin kaksi muuta tytsyä kävelyseuraksi.

Siitä alkoikin sitten (jälleen kerran) kunnonkohotusoperaatio. Muutamia lyhyitä hölkkälenkkei on tullu vedettyä ja heti on huomannu kuinka kunto on lähtenyt nousuun. Suurin intohimo on kuitenkin tullut pitkistä kävelylenkeistä. Tällä viikolla aluksi 3h ja tänään 2h kävelyä reppu selässä ja silti tuntuu että voisi kävellä vielä pari kilometriä ainakin. Ei pitäis ainakaan MARSSImurtumien päästä yllättämään tällä kertaa =)

Tällä viikolla suurin syy innostukseen on varmasti ollut torstaina postissa tulleesta ilmoituksesta. Kirje oli noudettavissa postista henkilökohtaisesti. Ja siellähän se sitten oli, palvelukseenastumismääräys!!! Kyl meinas onnenitku päästä kun piti kädessään paperia joka avaa minulle Santahaminan portit taas ensi tammikuussa. kuten tuolla aikaisemmissa teksteissä kirjoitinkin: kolmas kerta toden sanoo! Nyt siinäkin mielessä että katumusaikaa on jäljellä hurjat 2vrk joten miesten kanssa ollaan samalla viivalla heti alusta lähtien ja omasta tahdosta ei lähdetä pois kun sivariin =D Mutta nyt täytyy lähteä hoitamaan iltatoimia että pääsee kympiltä nukkumaan... hiljaisuutta on jo hyvä harjoitella =)