keskiviikko 6. tammikuuta 2010

STJ 4

Vähiin käy aamut siviilissä! Nyt on alkanut jo pikkuhiljaa jännittämäänkin. Tää viimeinen viikko on menny jo ihan lähtötunnelmissa. Kesälomaa tässä on vietetty joten aika on riittänyt asioiden hoitamiseen, nyt kuitenkin tuntuu siltä että olisi jo ihan valmis painumaan tuonne saarelle eikä odotella kotona ajan kulumista =D Kun tässä on näitä kaiken maailman pyhäpäiviä ollut, oon ollu viikonpäivistä niin sekasin että nyt pikkasen pelottaa että muistaako sitä astua palvelukseen oikeana päivänä eikä seistä portilla jo sunnuntaina... Tavarat alkaa olemaan kasassa joten jos yrittäisi viimeiset päivät oikeasti nauttia lomasta. Innostuin vähän liikaa käymään salilla riehumassa ja kroppa huutelee pienestä ylirasituksesta joten ehkäpä sitä voisi sen treenaamisenkin unohtaa. Kohtahan sitä saa tutustua läheisesti isänmaan multiin. Tai no, nyt näyttää siltä että paksuun lumipeitteeseen. Mikä luo kanssa oman jännitysmomenttinsa. Viimeksi intissä ollessa pakkasta oli max -4 ja silloinkin oli ihan tarpeeksi kylmä (tilanne onneksi helpottui toisen varustamisen jälkeen kun saatiin villapaidat) ja nyt tuo mittari on näyttäny jopa -20 pahimmillaan. Mutta eiköhän kaikesta selvitä oikealla asenteella! Kun tässä on kaikkia muita vastoinkäymisiä ollut niin voi olla että tilanteissa, joissa ei tiedä että itkiskö vai nauraisko niin vaaka kaatuu tuon hysteerisen naurun puolelle. Tuleva vuosi menee toivottavasti osittain hurjaa vauhtia mielenkiintoisten kokemusten parissa. Onneksi tuo miehenköriläs on jaksanut tukea kaikkien näiden vaikeuksien läpi että tänne asti päästiin. Nyt sitten suhdekin tasa-arvoistuu kun miehestäkin tulee "inttileski" ;) tosin sille tähän rooliin siirtyminen on liian helppoa kun se on itse vielä poissa kotoa. Mutta näiden komennusten jälkeen päästään vihdoin aloittamaan oikeasti yhteinen elämä!
Tähän loppuun vielä lista tavaroista jotka meinaan raahata mukanani maanantaina
*palvelukseenastumismääräys
*kelakortti, ajokortti
*reseptit (kyllä tämmösellä mummolla pitää jo kaikki reseptit olla mukana)
*tilinumero hurjia päivärahoja varten
*rokotuskortti, viimeksi sen ansiosta sain vain yhden piikin, tosin senkin ne onnistui tuikkasemaan hermoon...
*hygieniavälineet &lääkkeet
*omia alusvaatteita
*hiusharja, lakka ja vino pino pompuloita ja pinnejä
*sheiveri
*otsalamppu
*känny x2 (mese kun on ainoa yhteydenpitoväline tuohon mieheen tällä hetkellä) ja laturi
*kamera
*karkkia
*pikkasen käteistä
*viimeisenä muttei suinkaan vähäisenä, hurjasti positiivista asennetta

Todennäkösesti käy niin että vikana aamuna hamstraan mukaan vielä kaikkea epäkäytännöllistä jotka sitten raahaan ekoilla lomilla takaisin kotiin =D

Ei kommentteja: