tiistai 22. joulukuuta 2009

STJ 20

Kamala kuin nopeasti aika rientää eteenpäin! Kolmen viikon päästä tähän aikaan sitä ollaan jo syöty ekat lounaat Santiksen mukesissa ja ollaan niin mielettömän särmiä. Sairaslomaa olis vielä 9pv jäljellä ja sitten onkin hyvä viettää viikon kesäloma ennen kuin inttiin lähtee =).
Lievästi sanottuna ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä tässä terveyden kanssa. Paniikissa jo luettu terveystarkastusohjetta moneen otteeseen että oonko mä vielä kelpo sotilas. Mononukleoosi iski x2, jälkitautina poskiontelontulehdus. Fiksu lekuri määräsi antibiootin joka ei sitten sopinutkaan, sillä lopputuloksella että päädyin ambulanssilla päivystykseen kun en pystynyt ylös nousemaan huimauksen vuoksi. Ja lääke onnistu sitten sen verta hyvin sotkemaan tota jotain tasapainoelintä että huimaus iskee edelleen hetkittäin. Onneksi kuitenkin kaiken aikaa harvemmin. Ja tottakai kun mies tuli lomille niin niiden lennot oli myöhässä jolloin se raasu vilustutti itsensä. Ja jottei elämä olis liian ihanaa niin tietenkin se pöpö iski minuunkin! Vieläkin pää on täynnä tavaraa mutta onneksi olo on muuten jo ok.
Eli tästä voikin kaikki päätellä ettei kunnon kohotus ole oikein onnistunu suunnitellusti =P Eilen kävin pitkästä aikaa salilla eikä sitä jaksanu ihan normaalisti vaan piti lopettaa aikasemmin kuin oli suunnitellut. Juoksu(nojoo siis hölkkä)kunto ei onneksi oo kauheesti kuitenkaan näköjään rapistunut. Ehkä mä jopa jaksan hölkötellä sen cooperin läpi edes jollain tuloksella! Täytyisi muistaa fyssarilta pyytää jonkinlainen paperi armeijaa varten kun normaali punnertaminen on multa kielletty enkä tiedä saako tuolla punnertaa nyrkeiltä.
Tuntuu että ajatukset alkaa pyöriä jo ihan kamalasti armeijan ympärillä vaikka ajattelin ettei niin käy kun kuitenkin jo toinen kerta kun astun palvelukseen. Kaikki hygieniakamat on jo ostettu ja muutenki tehty lista että mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Tottakai tässä välissä on kaikki mahdolliset pyhät niin ettei tekemistä oikein meinaa millään riittää. Tuntuu että aika vaan matelee! Eikai tässä muu auta kuin lähteä ostamaan viimeiset joululahjat ja nauttia tuosta jouluisesta säästä. Vähiin nämä päivät kuitenkin käy vaikka muulta tuntuu =)