STJ 20

Kamala kuin nopeasti aika rientää eteenpäin! Kolmen viikon päästä tähän aikaan sitä ollaan jo syöty ekat lounaat Santiksen mukesissa ja ollaan niin mielettömän särmiä. Sairaslomaa olis vielä 9pv jäljellä ja sitten onkin hyvä viettää viikon kesäloma ennen kuin inttiin lähtee =).

Lievästi sanottuna ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä tässä terveyden kanssa. Paniikissa jo luettu terveystarkastusohjetta moneen otteeseen että oonko mä vielä kelpo sotilas. Mononukleoosi iski x2, jälkitautina poskiontelontulehdus. Fiksu lekuri määräsi antibiootin joka ei sitten sopinutkaan, sillä lopputuloksella että päädyin ambulanssilla päivystykseen kun en pystynyt ylös nousemaan huimauksen vuoksi. Ja lääke onnistu sitten sen verta hyvin sotkemaan tota jotain tasapainoelintä että huimaus iskee edelleen hetkittäin. Onneksi kuitenkin kaiken aikaa harvemmin. Ja tottakai kun mies tuli lomille niin niiden lennot oli myöhässä jolloin se raasu vilustutti itsensä. Ja jottei elämä olis liian ihanaa niin tietenkin se pöpö iski minuunkin! Vieläkin pää on täynnä tavaraa mutta onneksi olo on muuten jo ok.

Eli tästä voikin kaikki päätellä ettei kunnon kohotus ole oikein onnistunu suunnitellusti =P Eilen kävin pitkästä aikaa salilla eikä sitä jaksanu ihan normaalisti vaan piti lopettaa aikasemmin kuin oli suunnitellut. Juoksu(nojoo siis hölkkä)kunto ei onneksi oo kauheesti kuitenkaan näköjään rapistunut. Ehkä mä jopa jaksan hölkötellä sen cooperin läpi edes jollain tuloksella! Täytyisi muistaa fyssarilta pyytää jonkinlainen paperi armeijaa varten kun normaali punnertaminen on multa kielletty enkä tiedä saako tuolla punnertaa nyrkeiltä.

Tuntuu että ajatukset alkaa pyöriä jo ihan kamalasti armeijan ympärillä vaikka ajattelin ettei niin käy kun kuitenkin jo toinen kerta kun astun palvelukseen. Kaikki hygieniakamat on jo ostettu ja muutenki tehty lista että mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Tottakai tässä välissä on kaikki mahdolliset pyhät niin ettei tekemistä oikein meinaa millään riittää. Tuntuu että aika vaan matelee! Eikai tässä muu auta kuin lähteä ostamaan viimeiset joululahjat ja nauttia tuosta jouluisesta säästä. Vähiin nämä päivät kuitenkin käy vaikka muulta tuntuu =)

STJ 62

Vähiin alkaa käymään aika täällä siviilissä. Vastoinkäymisiä on ollut enenmmän kuin tarpeeksi eikä loppua näy, mutta ehkä ensi vuosi tuo muutoksen tullessaan. Kunnonkohotus operaatio oli jo hyvällä mallillaan mutta käsiongelman lisäksi kimppuun hyökkäsi pusutauti joka sitten pisti liikuntakieltoon ja vei voimat täysin. Nyt kun pääsin vihdoin aloittamaan jälleen kuntoilun niin näyttää tauti palanneen. Tai sitten nuo imusolmukkeet riehuu muuten vaan flunssapöpön alla =/ Possupiikin sain työn puolesta joten siltä pitäisi onneksi välttyä. Tällä viikolla vielä normi influenssapiikki niin pitäisi olla rokotukset kunnossa armeijaa ajatellen. Kaipa nuo vielä jäykkäkouristuksen tökkäsee tarkastuksessa mutta tökätköön!

Tänään tuli postissa palveluspaikkakysely 1/2010 joka pitäisi täytellä. Tosin eipä tuolla taida minun kohdallani olla paljon vaikutusta kun on tämä lääkintäpuolen koulutus pohjalla. Jotenkin taas vaan konkretisoitui tuo intin lähestyminen... Kun sitä on odottanut viime kotiutumisesta lähtien, tuntuu ihan uskomattomalta että kahden kuukauden päästä STJ on vain 1. Toisaalta ehkä sitä ei nyt jännitä niin kamalasti kun ensimmäinen yö kasarmilla on jo vietetty ja touhu muutenkin tuttua. Ongelmia voi tuottaa tuo kumartelu sisätiloissa kun on lippaan tottunut vetämään automaattisesta =D Hieman harmaita hiuksia tuottaa myös se että sitä pitäisi ilmeisesti olla Kaartinjääkärinä siellä alokkaiden keskellä, kun ei kuitenkaan haluaisi kaikkien tietävän että olen jo uusintakierroksella.

Omaistenpäivä ja valapäivä osuvat kyllä ikävästi kun kumpaankaan oma kultani ei pääse osallistumaan omien lomiensa ajankohdan vuoksi. Toisaalta onneksi nekin on tullut jo koettua niin niihin ei niin kauheita paineita aseta. Ehkä sitä joku kaveri eksyy moikkaamaan? Nyt on kuitenkin joka tapauksessa tarkoitus taistella tuo intti läpi sillä enää kolmatta kertaa en lähde yrittämään alusta alkaen. Motivaatio on korkealla mutta riittääkö rahkeet?

STJ 177, miehellä 53

Aattelin pitkästä aikaa päivitellä kun omaa erää edeltävä saapumiserä on nyt sitten astunut palvelukseen viime maanantaina. Omassa elämässä on tapahtunut niin valtavasti valintatilaisuuden jälkeen ettei oikein tiedä miten kaikkeen pitäisi suhtautua. Oma sinkku status muuttui varatuksi kuukausi sitten ja mieheksi osui onneksi ihka-aito faitteri joka jaksaa kannustaa mua mun armeijahaaveiden kanssa. Äippä nyt ei kauheesti riemusta hyppinyt kun kuuli millaisen miehen itselleni hamstrasin kun oli ajatellut tuon puhuvan minut ympäri näistä intti"hössötyksistä"

Kyllähän tuo kieltämättä luo vähän erilaiset olosuhteet seurustelulle kun huomaakin jäävänsä itse yk-leskeksi ennen kuin itse pääsee astumaan armeijan harmaisiin. Niinkuin sitä aikoinaan päätti ettei enää ikinä halua jäädä inttileskeksi, saati sitten että itse pistäisi jonkun siihen tilanteeseen niin tässä sitä nyt ollaan, molemmissa =D Kunnon kohotus ollut taas ihan nollissa kuukauden verran ja nyt sitten vielä sain telottua käteni töissä niin että nyt odotellaan kauhusta kankeana että odottaako vielä leikkauspöytä =/

Mutta minkäs teet, elämä on! Kuhan tuon käden saisi kuntoon ennen tammikuuta ettei TAAS ole jokin paikka mäsänä kun astuu palvelukseen. Tällä kertaa olis ihan kiva suorittaa se palvelus kunnialla.

Uusintakierros edessä

Noniin! Nyt on uusintakierros sitten virallisesti avattu! Tai no prosessi alko jo marraskuussa kun kiikutin jälleen kerran hakupaperit aluetoimistoon. Äipälle siitä ei uskaltanu kertoa (ehkä jo kahen viikon päästä kerron) mut isille tuli kerrottua jo heti kun varmistui että palveluskelpoisuusluokka on edelleen A. Tuolloin edessä oli kuitenki vielä pitkä tie ennen armeijaan palaamista. Aika kului sitten töitä tehden ja huhtikuuta odottaen, josko kutsu valintatilaisuuteen tipahtaisi postiluukusta. Vaan eipä kutsua kuulunut! Onneksi pistin aluetoimistoon sähköpostia kun muille oli jo kutsut tullut niin selvisi että meidän rakas posti, nykyinen Itella oli hävittänyt kyseisen kirjeen jonnekin! Sopivasti minulla oli vapaapäivä osunut samalle päivälle joten 15.4. suunnistin jälleen kerran Santahaminan portille missä olikin jo useampi likka paikalla. Meidän noudettiin oikein bussilla Radioniemeen =D

Vuorossa oli sitten papereiden täyttöä ja "oppitunteja" naisena intissä olemisesta. Täytyy sanoa että itelle ei kauheesti kyllä uutta tietoa tullu jostain syystä. Majuri vaan painotti sitä että jos kunto ei kestä niin on syytä keskeyttää vähän liian usein, olin jo aivan varma että haastattelussa kyseinen herra toivottaa minulle hyvää kotimatkaa kun olen jo kerran itteni sielä telonu rikkipoikki. Yllätys olikin suuri kun astuin haastatteluun. Majurin mielestä kun olin erittäin sopiva palvelukseen! Toiveeksi esitin I/10 KaartJR ja aluksi se olikin kysymysmerkillä. Haastattelun myötä perään tulikin iso huutomerkki ja isot alleviivaukset ja sanottiin että palvelukseenastumismääräys joka tapauksessa tipahtaa postista noudettavaksi, mutta aika ja paikka vielä avoin. Sen erittäin sopivan eteen tuli vielä plussa (+ESP) kun ei enää asteikot riittäny kuvamaan sopivuutta =D Pikkasen tuli ehkä paineita selviytyä palveluksesta... Ilmeisesti ei ois kannattanu mainita läsnä olleelle isolle herralle (oli seuraamassa tilaisuutta) että kenttäsairaanhoitajan hommat kiinnostaisi tulevaisuudessa. =P Hyvillä mielin sitten päätin kävellä saarelta Herttoniemeen ja sainkin kaksi muuta tytsyä kävelyseuraksi.

Siitä alkoikin sitten (jälleen kerran) kunnonkohotusoperaatio. Muutamia lyhyitä hölkkälenkkei on tullu vedettyä ja heti on huomannu kuinka kunto on lähtenyt nousuun. Suurin intohimo on kuitenkin tullut pitkistä kävelylenkeistä. Tällä viikolla aluksi 3h ja tänään 2h kävelyä reppu selässä ja silti tuntuu että voisi kävellä vielä pari kilometriä ainakin. Ei pitäis ainakaan MARSSImurtumien päästä yllättämään tällä kertaa =)

Tällä viikolla suurin syy innostukseen on varmasti ollut torstaina postissa tulleesta ilmoituksesta. Kirje oli noudettavissa postista henkilökohtaisesti. Ja siellähän se sitten oli, palvelukseenastumismääräys!!! Kyl meinas onnenitku päästä kun piti kädessään paperia joka avaa minulle Santahaminan portit taas ensi tammikuussa. kuten tuolla aikaisemmissa teksteissä kirjoitinkin: kolmas kerta toden sanoo! Nyt siinäkin mielessä että katumusaikaa on jäljellä hurjat 2vrk joten miesten kanssa ollaan samalla viivalla heti alusta lähtien ja omasta tahdosta ei lähdetä pois kun sivariin =D Mutta nyt täytyy lähteä hoitamaan iltatoimia että pääsee kympiltä nukkumaan... hiljaisuutta on jo hyvä harjoitella =)