Santahamina kutsuu jälleen

Perjantaina pitäis taas suunnistaa kohti kotisaarta, tällä kertaa tuonne kenttälääkintäkurssille. Jotenki ei meinaa millään sisäistää sitä et pitäs viikonloppu viettää ihanassa telttamajoituksessa Santiksen viimassa.

Vähän tullu harjoiteltua tässä viime viikkoina kun ollaan Aallon kans kahteen otteeseen visiteerattu porttien sisäpuolella tuttuja moikkaamassa. Viime reissulta mukaan tarttu mukaan myös pakkipusseja joten tällä kertaa ei tarvii kädet kohmeessa jynssätä pakkia paljain käsin jääkylmällä vedellä "puhtaaksi" =) Samoin iso jätesäkki repun suojaksi on jo valmiina että pysyis kamppeet kuivina. Muutenkin lyhyen intissä pyrähdyksen aikana oppi kaikkia kikkakolmosia joilla voi helpottaa tota mettäviikonloppua melko paljon =)

Tässä välis on viel bäkkäreiden keikka, joten tekemistä ei tältä viikolta puutu! Todennäkösesti perjantaina voi olla ääni pikkasen maassa, jos sitä lähtee ollenkaan. =P Onneks ny vielä lippaan osaa käden vetää ettei ainakaan joudu puhutteluun epäsotilaallisesta käytöksestä. Sitä kun tuolla ilmeisestikin vaaditaan kun ollaan PV:n järjestämällä kurssilla. Perseily on ankarasti kielletty! No mut siinä sitä pitäs taas viettää viikonloppu ilman nettiä, saa nähdä kuin onnistuu kun tähän on taas niin tottunu. Ei voi ku ihmetellä miten intis kaks viikkoa meni niin keveesti ilman et ees ajatteli nettiä =D

Choko-Syndalen

Eilinen meni taas kerran Syndalenissa Hiidenveden Komppaniaa kouluttamassa. Oon ollu siellä SPR:n ryhmässä, nyt jo kolmatta vuotta kouluttamassa sovellettua ensiapua maakuntajoukoille. Viime keväänä luultiin että oli viimeinen kerta, mutta tänäkin vuonna kutsu kävi.

Eilinen oli sään puolesta erittäin kökkö päivä, oli kylmä, tuuli, ja ilmassa oli sankkaa usvaa. Kuitenkin päivä oli todella antoisa. Tosin meinasin vetää käden lippaan heti ensimmäisen alikersantin kohdalla ihan automaattisesti =) Tällä kertaa paikalla oli samaan aikaan harjoittelemassa myös Raaseporin komppania, ilmeisesti ensimmäisissä harjoituksissaan. Harjoittelivat juuri etsintöjä meidän tullessa paikalle. Parilta meni pasmat sekasin kun käskytin niitä käsimerkeillä siirtymään avojonoon marsmars vauhtia =P 

Lounaan jälkeen (jota EI tarvinnu nauttia korpossa!!) siirryttiin maastoon valmistautumaan tilanneharjoitukseen. Mun piti esittää tajutonta siviiliä joka makasi poteron pohjalla. Potilaita oli kymmenen ja lisäksi kaks sissiä jotka uhkas räjäyttää pommin jos joukot ois vielä lähestynyt. Harmitti ku piti vaan röhnöttää maassa kun olis halunnu nähdä miten joukot toimii. Joukkueen johtaja viel käskytti sissejä kun mä rupesin kuuntelee et joku ihan selvästi RYÖMI mua kohti =D siis ei, mähän en tunnista erilaisia inttiin liittyviä ääniä =P Seuraavaks kuulu ku rynkky laskettiin siihen viereen ja mul oli niiiiin 
vaikeuksia pitää pokkaa.

Päivän aikana tuli hivenen kylmä kun piti kosteassa maassa pötkötellä suurimman osan ajasta. Kuitenkin oli mukava huomata kuinka joukot on kehittynyt vuosien saatossa. Muutenkin viihdyin erittäin hyvin vihreiden keskellä =) kateellisena katselin heidän lämpimiä m05-talvitakkeja... Meidän kouluttajien joukossa oli yksi, pari vuotta sitten kotiutunut sotilas ja selvisi että hän oli palvellut Kaartinjääkärirykmentin kranaatinheitinkomppaniassa eli oman Tukikomppaniani edeltäjässä! Meillä siis riitti paljon juteltavaa tauoilla, ehkä vähän liikaakin =)

Pitkään sain pidäteltyä itseäni, mutta eräällä tauolla olin jo niin jäässä että oli aivan pakko lähtee rymyämään lähimaastoon. Mut siinä tuli kyl hyvin lämmin!! Tosin se saattoi näyttää HIEMAN omituiselta ku ryntäilin poterosta toiseen siviileissä ilman rynkkyä =P Ehkäpä mä kuitenkin pääsen vielä joskus toteuttamaan itseäni tuolla myös niissä vihreissä ja rynkyn kera =)

Kotiutunut Kaartinjääkäri

Tuosta edellisestä kirjoituksesta on jo hyvin kauan aikaa ja paljon on sen jälkeen tapahtunut. Mutta kuten otsikkokin kertoo, olen kotiutunut. Kun edellistä tekstiä kirjoitin, särki tuolloin oikeaa lonkkaani, jonka ajattelin olevan vain lihaskipua. Meillä oli tuolloin maanantaina suunnistus2 jolloin huomasin että jalkani oli aivan älyttömän kipeä. Suunnistimme alok Li:n kanssa kuitenkin loppuun asti. Kassulle palatessamme pähkäilin pitkään että en voi taas mennä vastaanotolle mutta pakko sinne oli sitten kuitenkin hakeutua. Lääkäri tutki jalan liikkeet ja totesi ettei vaiva vaikuta lihasperäiseltä sillä liikkeet olivat aivan normaalit. Tuolloin ensimmäisen kerran puhuttiin rasitusvammasta, tosin en ymmärtänyt mistä olisin sen voinut saada kun olin ollut niin paljon kipeänä. Keppejä en kuitenkaan suostunut ottamaan vapautuksissa oli ihan tarpeeksi kestämistä (4xVMTL). Keppejä en suostunut myös siksikään ottamaan että edessä oli tiivistä harjoittelua sotilasvalaa varten joka oli tuon viikon torstaina.

Päivien aikana oli paljon sulkeisia, joihin sain osallistua normaalisti, tosin kerran jouduin siirtymään sivuun kun jalkani ei kestänyt pitkää paikallaan seisomista. Muuten päiviin kuului rastiharjoituksia käsikranaatin käsittelystä, KES:in käsittelystä ja tellujen hautaamisesta ja ylös kaivamisesta. Käsikranaattia kasailtua ja KES:illä tuli leikittyä mutta tellurastilla saattoi ottaa täysin rennosti. Alok La. joka oli myös vemppana siihen asti että siirtyi sivariksi ja hänen kanssa meillä olikin aivan älyttömän hauskaa. Tuolla tellurastilla meno oli meillä vempoilla niin gonahtanutta että jälkikäteen ajatellen ihan hävettää =P naureskeltiin kun toiset hikoili tellujen kanssa ja itse vaan roikuttiin puussa. Tuolla rastilla eräs alik saikin meiltä lempinimen "puusta pudonnut", hän kun onnistui tipahtamaan maahan kun oksa katkesi hänen elopainonsa alta =P.

Torstaipäivä oli vihdoin valapäivä. Edellinen ilta oltiin rääytty (nimen omaan rääytty, armeijassa ei lauleta) valalaulua ja valavirttä niin että ääni oli jo valmiiksi käheänä. Aamupäivällä harjoittelemimme hieman valan kulkua. Tämän lisäksi meillä oli iki-ihana kokovarustarkastus. Toisinsanottuna oma kaappi piti tyhjentää vauhtisäkkiin jonka jälkeen alik K. tuli listan kanssa katsomaan että kaikilla on kaikki tallessa. Toisinsanottuna tavarat oli lopulta hajallaan lattialla. Jos ennen tarkastusta kaikki tavarat olikin tallessa (jos ei omassa, niin kaverin pinossa) niin kun puolessa tunnissa yritti saada kaappia tks-kuntoon oli varmasti jotain hukassa! Olimme kuitenkin niin nopeita että meillä oli loppujen lopuksi hyvin aikaa valmistautua iltaan kengät lankkaamalla.Iltapäivällä harjoittelimme valan kulun koko komppanian kanssa jonka jälkeen alkoi ohimarssin treenaaminen. Monen monta kertaa marssiittiin bussin päätepysäkille ja takaisin ja olin jo ihan varma että jalkani putoaa kohta irti jossei se meno lakkaa.

Ilta hämärtyi ja sadekin oli lakannut kun huomasimme ikkunasta että omaisia oli jo valunut pikkuhiljaa saarelle. Omien vanhempien kanssa harrastin epämääräisiä käsimerkkejä ikkunan läpi kun ohjasin heitä, missä kohtaa heidän kannattaisi seistä. Valatilaisuus itsessään oli aika hieno ja vaikuttava. Jalkaa tosin hieman kolotti se paikallaan jäpittäminen. Kuitenkin kaikki aseotteet ja muut uudet opitut temput sujuivat hyvin. Laulu(=huuto)osuus meni kuitenkin vähän heikommin kun eihän sitä sitten kehdannu huutaa niin hulluna kun tuntui ettei muiden ääni kuulunut ollenkaan =D Yhtäkkiä sitä kuitenkin oltiinkin Kaartinjääkäreitä!!! Ja taas eikun suorittamaan ohimarssia! Kun vihdoin pääsi tupaan istumaan niin tuntui että kaikki se kipu minkä olin pystynyt tilaisuuden ajan sulkemaan mielestäni, vyöry päälle oikein voimalla! Porukat pääsi käymään tuvassa vielä mutta odotin vain että pääsisin kotiin lepuuttamaan jalkaani. Seuraavana iltana kun oli tarkoituksena lähteä joukkuetovereiden kanssa radalle. No seuraavana iltana tosiaan oltiin KY klubilla porukoiden kanssa vaikka jalkaa särki ihan mielettömästi, tosin tarpeeksi suuri koko vartalopuudutus auttoi onneksi jonkin verran =P Muuten viikonloppu meni täysin levätessä.

Maanantaina oli kuitenkin pakko todeta ettei kävelyni sujunut enää juuri ollenkaan joten oli pakko lähteä vastaanotolle hakemaan keppejä. Keskustelin lääkärin kanssa keskeyttämisestäkin, tosin hän oli sitä mieltä että jalkani pitää tutkia ensin ja kirjoitti lähetteen ortopedille perjantaiksi. Päivät menivät sitten keppien kanssa köpötellessä joukkueen perässä, joka harjoitteli loppuviikosta olevaa taistelijan tutkintoa varten. Mikäs sen mukavampaa kuin koikkelehtia Saharan hiekassa keppien kanssa kun ne upposi aina santaan =P Muutenkin oli kiva kiertää saarta noiden kanssa kun oli lievästi hitaampi kuin muu joukkue. Kepeistä huolimatta jalkani tuli kaiken aikaa vain kipeämmäksi (okei, myöskään ryntääminen grillille ilman keppejä ei varmasti auttanut...)

Keskiviikkona varuskuntaamme laskeutui suru. Kuljetuskomppanian Kaartinjääkäri oli menehtynyt sairaskohtaukseen cooperintestissä. Joukkueemme oli nähnyt elvytysyrityksen, jota väitettiin harjoitukseksi. Iltapäivällä kun aurinko tuli pilvien takaa, komppania käskettiin pihalle, jossa komppanian päällikkö, Kapteeni S. ilmoitti meille tapahtuneesta ja kertoi, että seuraavana aamuna olisi muistotilaisuus kentällä.

Torstaina aamu alkoi siis muistotilaisuudella joka oli myös hyvin hieno tilaisuus. Tosin viereisestä joukkueesta yksi Kjääk pyörtyi papin puhuessa. Siinä oli hieman hankalaa seistä paikallaan kun on tottunut tuollaisissa tilanteissa aina auttamaan. Oma joukkueeni lähti suoraan suorittamaan taistelijan tutkintoa, minä lähdin rötväämään.Lounaalta tultuani (lounas nautittiin Hevoshaankentällä) olin nousemassa tuvan penkiltä kun yhtäkkiä jalkani ei enää kestänytkään. Lonkassa viilsi niin kova kipu että tipuin takaisin penkilli. Tuvassa kylässä ollut Kjääk T. ihmetteli että mikä minulla on. Lopulta pyysin häntä ilmoittamaan päivystäjälle että minun olisi päästävä vastaanotolle sillä jalkani ei kestänyt enää. Kirjuri tuli kilttinä ehdottamaan että jos hän taluttaisi minut vastaanotolle. Ilme oli aika näkemisen arvoinen kun sanoin että en pysty kävelemään kun en edes penkiltä pääse. Hän sitten lähti käymään vastaanotolla selvittämässä miten minut saisi sinne. Pian hän tuli takaisin ja ilmoitti että minut tultaisiin pian noutamaan paareilla. Ajatuskin hirvitti! Enhän minä nyt voisi paareilla lähteä. Porukat oli onneksi vielä ulkona, mutta tietenkin siinä vaiheessa kun kenttäsairaanhoitajat oli köyttänyt minut tyhjiöpatjalle paareille, tuli porukat juuri sisään. Käytävällä näki aika huvittaviakin ilmeitä kun minua kannettiin paareilla autoon. Kipulääkettä en suostunut ottamaan sillä en halunnut tippaa itselleni. Päiväni menikin sitten Töölön tapiksella odotellessa lekuria joka hoiti jotain kolaripotilasta. Minusta otettiin röntgenkuvat valmiiksi ennen kuin edes tapasin lääkäriä. Kun lääkäri lopulta tuli, oli kuvatin jo valmiit, mutta niissä ei ollut mitään selittävää. Aristin kuitenkin sen verran että lääkäri määräsi minulle parin viikon sisällä magneettikuvat. Siihen asti tulisi minun kulkea keppien kanssa eikä jalalle saanut varata kuin osittain. Ensimmäinen asia minkä tein palattuani, oli ilmoitus yksikköupseerille että keskeyttäisin palvelukseni omaehtoisesti.

Meillä olisi ollut lauantaina rästisuorituksia, joiden vuoksi myös VMTL-taistelijoiden olisi pitänyt jäädä saarelle lauantaihin asti. Perjantaina kuitenkin kävin Kapteeni S:n puheilla ja hän käski minun täyttää loma-anomus jolla pääsisin heti lähtemään lomille. Porukat oli suorittamassa marssi4:sta joten tuntui vähän surkealta lähteä lomille 
ennen heitä. Kävin vielä sotkussa ja suunnistin kotia. Matkalla näin, kuinka joku porukka vielä marssi. Tällöin vähän hymyilyttikin vaikka olo olikin haikea. Sunnuntai-iltana palasin kassulle muiden kanssa ja pakkasin kaikki tavarani valmiiksi.

Maanantaina porukka valmistautui leiriin ja minä vain pyörittelin peukaloitani odotellessa varuspalautusta. Aseen kävin palauttamassa aamupalan jälkeen erään kersantin kanssa. Kovasti kaikki kannustivat palaamaan suorittamaan palvelus loppuun myöhemmin. Ennen puolta päivää poistuin viimeistä kertaa saarelta. Oli kieltämättä aika luuseri olo.

Ensimmäiset viikot siviilissä meni sohvalla maaten. Eräänä päivänä kuitenkin sain mukavan puhelun, puhelun Santiksesta! Kirjuri soitteli ilmoittaakseen magneettiaikani joka yllättäen olikin ilmoitettu Santahaminan ta:lle eikä minulle kotiin. Lääkärille pääsin pian magneettikuvan jälkeen ja lantiostani oli löytynyt rasitusmurtuma. Näin kauan siis oli mennyt, ennen kuin onnistuin murtamaan itseltäni luun, vaikka luita on kuvattu usein murtumaepäilyn vuoksi =P

Sairaslomaa on vielä pari viikkoa, mutta todennäköisesti sitä on haettava lisää. Sairaankuljetuksessa ei kauheesti tee murtuneella lantiolla. Onnekseni sain kuitenkin kutsun kouluttamaan maakuntajoukkoja taas kertaalleen, joten en täysin pääse unohtamaan armeijaa. Tarkoituksenani on pistää ensi vuonna hakupaperit taas sisään ja toivoa että tämmöinen mummo vielä otetaan palvelukseen.

Neljä viikkoa takana

Kahden viikon kinkku taas takana, tosin suurimman osan siitä olen viettänyt sairaana vempassa. Kävin viime lomilla sitten siviilissä lääkärissä joka totesi minulla keuhkoputkentulehduksen ja poskiontelon tulehduksen ja määräsi antibiootin ja sairaslomaa. Edessäni oli siis tiistaiaamuna reissu vastaanotolle. Maanantaina olimme tyttöjen kanssa hyvissä ajoin kassulla ja yritin päästä ajoissa nukkumaan, mutta yskäni oli niin järkyttävä etten nukkunut yön aikana juuri ollenkaan. Ihme että kukaan muu sai nukuttua meidän tuvassa.

Vastaanotolla hoitaja oli kirjoittamassa minulle suoraan vapautusta, mutta päätti ottaa vielä tulehdusarvot, jotka olivatkin 118 (normaalisti alle 8). Jouduinkin siis vielä lääkärin vastaanotolle, joka määräsi vapautuksiksi 2xVP+1xVUP. Tarkoitti siis sitä että minulla ei ollut asiaa majohajoon (majoitusharjoitus) vaan joutuisin viettämään aikani kasarmilla. Tiistaina nukuin koko päivän kun vihdoin väsymys oli niin paha, että uni tuli väkisin. Kuitenkin aina kun heräsi, alkoi kauhea yskiminen. Yksi komppaniamme alokas yski kuitenkin vielä pahemmin jo aamulla ja oksensikin mukesiin marssittaessa. Porukkaa oli muutenkin paljon kipeänä. Selvästi porukka oli vetänyt kipeänä ennen lomia ja sairastanut sitten kunnolla lomilla sillä vastaanotolle lähti tuolloin 28 sotilasta.
Keskiviikkona kun muut lähtivät majohajoon, oli minulla edessä ns tupahajo. Toisin sanottuna hajoilin yksinäni tuvassa ilman seuraa ja tekemistä. VP:nä nukuin, mutta torstaina VUP:nä luin jatkuvasti sotilaan käsikirjaa, joka tulikin luettua läpi tuon viikon aikana. Torstaina osallistuin oppitunnille P2T-leiristä, joka alkaisi perjantaina. Luutnantti K. kysyi, ketkä ovat kipeänä ja uskallauduin viittaamaan sillä olin vielä vapautuksessa. Paniikki heräsi kun hän käski sairaiden jäädä elokuvasaliin oppitunnin jälkeen. Hän vain sanoi että meille olisi perjantaille jotain muuta ohjelmaa kuin leirille lähtö. Yllätys oli kuitenkin mieluinen. Me vempulat pääsisimme toimitsemaan Puolustusvoimien salibandyn mestaruuskilpailuihin Myllypuroon.

Perjantaina lähdimme siis jo klo 6:30 kohti Myllypuroa lomapuvut päällä oikein tyylikkäinä. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen vaikkakin päivän aikana oloni alkoi JÄLLEEN tuntua huonommalta. Lopulta hain tilalleni sijaisen ja lepäsin viimeisen ottelun ajan. Kassulle palatessa tuli käsky pakata täyspakkaus ja valmistautua leirille lähtöön. Kävi kuitenkin niin että joka ikinen komppaniastamme mukana ollut alokas tunsi itsensä kipeäksi ja näin oli edessä taas lähtö veksiin. Minulla oli jälleen hieman lämpöä, mutta vielä kun tulehdusarvoni olivat edelleen koholla sanoi lääkintämies ettei minulla ollut mitään asiaa leirille. Tuloksena 2xVUP ja loppu illaksi VP. Tällöin kassulla napsahti nakki lähteä myös lauantaina toimitsemaan salibandya. Olisin mieluummin jäänyt kassulle lepäämään mutta nakki napsahti niin nakki napsahti. Onneksi myös alok. W määrättiin komennukselle joten minulla oli myös taistelijapari mukana.

Lauantaina taas siis suuntasimme kohti Myllypuroa, jossa oli vuorossa pudotuspelit ja finaalit. Meidän joukkue HELVU2 oli lopulta B-sarjan voittaja. Oli hieman vaikea istua toimitsijana kyseisessä ottelussa kun piti olla puolueeton! Päivä oli muutenkin mukava, kun edellisenä päivänä olin tutustunut yhteen tuomariin joka lauantaina tarjosi karkkipussin ja energiajuomaa. =) Siinä meni taas hyvin koko päivä. Sunnuntai olikin sitten astetta hajottavampi. Normaalisti herätys on sunnuntaisin klo 8, mutta koska muut olivat leirillä, tuli myös meidän herätä klo 6. Tosin myöhemmin kuulin tytöiltä että herätys oli ollut heillä vasta 6:30 joka hivenen otti päähän. Aamiainen tuli kuitenkin kasarmille vasta kymmenen jälkeen! Kirjuri oli kertonut kuinka mukesilla oli ollut todella hyvä aamiainen joten vesi kielellä lähdin pakin kanssa aamupalalle. Leiriltä oli kuitenkin jäänyt meille enää leipää ja sentään voita sen päälle, mutta ei edes mitään juotavaa! Mitään tehtävää meille ei annettu joten nukuin sängyn päällä sotilaan värityskirjan kanssa koko päivän odottaessani muita palaamaan leiriltä. Alok A. oli joutunut jättämään leirin kesken jo edellisenä päivänä käden kipeydyttyä. Intissähän esimiehille ei saa avautua, mutta nähtyäni alok A:n käden, päästelin kyllä täysillä alik V:lle mielipiteeni lämäreiden toiminnasta... Onneksi kädessä ei ollut murtumia, mutta hurjalta se näytti. Alok A oli sitten maanantaihin asti vuodeosastolla vuodelevossa ja minä hajoilin tuvassa yksinään.

Maanantaina taas veksiin josta vihdoin sain keppiä eli KP (kelpaa palvelukseen) ja lähdin innoissani kassulle. Kassulta nopeasti suunnistusoppitunnille jonka jälkeen edessä oli ensimmäinen suunnistus. Ryhmässä suunnistimme ympäri saarta ja olin iloinen kun jaksoin hölkötellä lähes koko matkan, kun monet pojista kävelivät. Iltapäivällä harjoiteltiin sulkeisissa komentoja lakki PÄÄSTÄ ja PÄÄHÄN sekä aseotteita jotka olisivat pian tarpeellisia kun sotilasvala lähestyy huimaa vauhtia.

Tiistaina vuorossa oli ammunnat. RK7 ja RK3 vai olikohan RK4, eli polviammunnat. Alik B. pisti minut suoraan vemppamuotoon kun sanoin olevani vielä toipilas. Köpöteltiin siis rauhassa ampumaradalle ja matkalla keskusteltiin alok A:n kädestä ja muutenkin puhuttiin lääkinnällisistä jutuista jolloin alik B kysyi onko minulla alan koulutusta. Ammunnat menivät osaltani aika penkin alle sillä RK7:ssä aluksi on kolme lipasta, joista jokaisessa on 2luotia. Taulut olivat näkyvissä 5sek ja poissa 15sek joten lipas piti saada vaihdettua siinä ajassa. Toisessa vaiheessa aikaa oli 3sek ja 10sek ja kolmannessa vaiheessa 5sek, jossa piti ampua kaksi laukausta ja taas 15sek aikaa vaihtaa lipas. Yhteensä siis 18 laukausta, joista osuin tauluun vain 7 eli ihan surkeasti. Vielä kun varoauto poistui välillä ja luutnantti velvoitti minut toimimaan tarvittaessa lääkintämiehenä, oli keskittymiskykyni hieman hukassa. Polviammunnat menikin sitten ihan pipariksi. En ollut päässyt hiomaan asentoa vielä kertaakaan aikaisemmin joten ampuma-asentoni oli täysin epävakaa ja tulokseksi sain vain luokattoman 21/100. Tosin kolme ohi mennyttä laukausta olivat olleet yhdessä ryppäässä, että jos se olisi osunut tauluun, olisi tulos ollut paljon parempi.

Keskiviikkona oli vihdoin päivä jolloin pääsisin ensimmäistä kertaa tetsaamaan. Aamulla en kiireessä löytänyt astmapiippuani, mutta onneksi alok Li. oli kanssani samassa ryhmässä joten saisin tarvittaessa käyttää hänen lääkettään. Sitä tarvittiinkin heti aamusta. Alik K. pisti meidät juoksemaan saharassa erään puun ympäri, mutta minulla leikkasi keuhkot kiinni jo puun takana. Sain huudot siitä etten ollut sanonut siitä heti aamusta ettei minulla ole lääkettä mukana ja tämän jälkeen sainkin joka rastilla kertoa ettei minulla ole lääkettä. Harjoittelimme käsimerkkejä, tiedustelijoiden toimintaa, ja ehdottomasti mukavinta oli taistelijan etenemismuotojen harjoittelu, tosin alik W. ehdotti minulle että olisin jättänyt rastin väliin sillä siellä sykittäisiin tiiviillä tahdilla. Halusin kuitenkin osallistua omien voimieni mukaan ja mielestäni selviydyin ihan kohtuudella, tosin hieman hitaammin sillä tetsasin ensimmäistä kertaa. Tiedustelijana onnistuin mielestäni myös suht hyvin, tosin käsimerkit olivat vielä hakusessa.. Viimeisenä rastina oli ilma-ammunnat jolloin pääsin ensimmäistä kertaa ampumaan paukkupatruunoilla. Ja lisäksi sarjatulta!!! Siinä tuli lähinnä rambo-olo kun ammuin vielä makuulta =) Iltapäivällä meillä oli vielä liikuntakoulutusta ennen päivällistä. Aluksi vedimme kuntopiiriä tykkihallissa ja tämän jälkeen mukesin yläkerran liikuntasaliin pelaamaan sählyä. Oli mukava pelata pitkästä aikaa, tosin sisäpelikenkäni olivat pari numeroa liian pienet joten pelaamiseni oli aika vähäistä.

Torstaina vuorossa oli marssi3. Kokelas R. pisti meidät kuitenkin juoksemaan heti aamupalan jälkeen kun joku pyöri muodossa, jolloin taas keuhkoni leikkasi kiinni. Nyt sain vuorostani huudot siitä ettei kokelas tiennyt että olen ollut kipeä. Se oli kuitenkin ihan puppua, sillä viikonloppuna hän oli itse käynyt kysymässä tuvassa että mikä minulla oli. Tällöin tuli totaalihajotus. Kun alok A. oli saattanut minut tupaan, purskahdin itkuun. Itkin lattialla tetsaria pakatessani, jolloin alik K. kävi hakemassa alik V:n paikalle. Kyllä hävetti parkua siinä kun pikkukakara itseään nuoremman alikin edessä tämän taputellessa olkapäätä. Hän kävi välittämässä eteenpäin etten pystyisi osallistumaan marssille ja kouluttajamme käski minun hakea veksistä vapautusta. Veksissä pääsin samantien lääkärille sillä minulla oli kunnon hengenahdistus. Lääkäri epäili tämän johtuvan kuitenkin hyperventilaatiosta sillä puhalsiin PEFiin 500, mikä on minulta oikein hyvä. Itse kuitenkin uskon että minulla oli pienet keuhkoputket tukossa, sillä hengitykseni vinkui kuitenkin uloshengitettäessä. Lääkäri määräsi minut röntgenkuvaan joten edessäni oli reissu Töölön sairaalaan. Siellä menikin sitten taas hyvin puoli päivää. Myös alik Ko. oli röntgenissä joten tiesin ketä seurata jotta löytäisi perille ja vielä takaisinkin. Loppupäivä olin VMTL, mutta en muista että meillä olisi juuri ohjelmaa ollutkaan.

Perjantaina TAAS vastaanotolle näyttämään keuhkokuvia, jotka olivat onneksi normaalit. Lääkäri epäili kohtaukseni johtuneen yksinkertaisesti siitä että kuntoni oli päässyt laskemaan niin pahasti sairastelun yhteydessä. Tuloksena siis KP ja eikun taisteluvarustus nopeasti niskaan kassulla ja vemppamuodon kanssa rasteja kiertämään. En ole ikinä kyllä kärsinyt niin kamalasta kusihädästä kuin tuona päivänä! Aamulla ei ehtinyt käymään vessassa ja seuraavan kerran vessaan pääsin vasta rastien jälkeen kahden jälkeen iltapäivällä. Ensimmäisenä oli lääkintärasti jossa harjoittelimme verenvuodon tyrehdytystä painesiteellä sekä tajuttoman tutkimista ja siirtämistä kylkiasentoon. Voisin sanoa että oli minulle aika turhauttava rasti. Tosin tajuttoman riisuminen taisteluvarustuksesta oli mielenkiintoista. Seuraavaksi vuorossa oli 66KES88 eli kevyt kertasinko ja sen valmistaminen ampumakuntoon ja kuljetuskuntoon. Kuljetuskuntoon laittaminen oli minulle aikamoinen operaatio, sillä käteni on vain liian pieni jotta voisin tehdä sen niinkuin opetettiin. Onneksi minulle opetettiin erilainen tapa. Tämän jälkeen vuorossa oli telamiinarasti. Olin ihan jäässä tuossa vaiheessa sillä en ehtinyt vetää villapaitaa takin alle ennen lähtöä. Telamiinan kaivaminen jäiseen maahan onneksi lämmitti mukavasti. Sain jopa kehuja ollessani nohevin (NOpeastiHEtiVAlmis) taistelija. Mietin pääni puhki että unohdinko jotain oleellista kun olin toisella kerralla paljon nopeammin valmis kuin muut, mutta olen varma että tein kaiken niin kuin opetettiin. Oli mukava onnistua omien esimiesten rastilla. Viimeisenä rastina oli käsikraanaatin saattaminen heittokuntoon ja kuljetuskuntoon sekä tietenkin itse käsikranaatin heittäminen. Rasti sujui muuten hyvin, mutta kun heittoasemaan olisi pitänyt ryömiä, alkoi taas keuhkoihin pistää. Sain siis valita itse etenemismuotoni. Heittoni olivat aivan liian lyhkäsiä mutta eiköhän se siitä kun harjoitellaan lisää.

Rastien jälkeen vuorossa oli asehuolto ja henkilökohtainen huolto. Kaapit piti myös saada tks-kuntoon (tupakaappi ja siisteystarkastus) joka olikin yllättävän hankalaa. Lopulta pääsimme läpi tarkastuksesta! Järjestyimme ulos lomapuhutteluun mutta edessä olikin vielä lomakassien tarkastus jonka suoritti ylil. S. Kaikkien piti siis tyhjentää lomakassinsa pihalle lumituiskussa jotta pystyttiin tarkistamaan ettei kukaan vie mukanaan puolustusvoimien materiaalia. Pääsimme lomille kuitenkin ruhtinaaliset puolituntia aikaisemmin kuin piti! Porukalla suuntasimme Herttoniemeen ja istumaan lähimpään kapakkaan parille tuopille/sidukalle. Kotiinkin pääsin hyvissä ajoin ja nyt loma on jälleen mennyt lähinnä nukkuessa. Eilen aamulla tosin heräsin siihen että luulin sodan syttyneen kun lumiaura kävi rymistelemässä ikkunan takana. Kovasti yritin asetta etsiä vierestä mutta ei löytynyt...

Vastamäkeen on hyvä pyristellä

Ensimmäiset kaksi viikkoa nyt takana ja kiirettä on pitänyt. Kovasti piti pitää jonkin sortin päiväkirjaa palvelusajasta mutta eihän sille ole aikaa riittänyt.

Eli maanantaina 7.1. Nähtiin Tinjan kanssa Kampissa kymmenen aikaan ja ajateltiin että ollaan ihan liian aikasin liikenteessä. Kuitenkin viime hetken ostokset veivät niin hyvin aikaa että Herttoniemessä oltiin vasta puolen päivän aikaan siilitukkaisten miestenalkujen keskellä. Jännitti aivan valtavasti! Ahtauduttiin sitten täyteen bussiin ja bussissa oli jännittynyt puheensorina. Lunta tuli taivaan täydeltä ja onkin helppo muistaa palvelukseen astumispäivä kun silloin tuli lunta aivan älyttömästi!

Portilla sitten jäimme pois ja siellä oli jo reilusti porukkaa. Paperit tarkistettiin kertaalleen ja hetken odottelun jälkeen siirryimme pasilla muonituskeskukselle josta ensin koiran haistelun jälkeen siirryimme liikuntasaliin jossa meidät jaettiin komppanioihin. Olin kokoajan valmistautunut siihen että nakki 2.JK:ssa napsahtaa joten järkytys oli suuri kun kuulinkin joutuvani Tukikomppaniaan. Se kun kuulostaa ihan joltain luuserikomppanialta johon kaikki avuttomat survotaan. Paniikissa odotin että mihin Tinja joutuu mutta helpotus oli suuri kun päästiin edes samaan komppaniaan. Siitä sitten kasarmille jossa taas täytettiin paperilappuja toisensa perään ja sitten olikin edessä mukava vaihe. Kaikki siviilitavarat piti levittää lattialle alikersanttien tarkistettavaksi! Oli oikein mukava levitellä sidetarpeita ja rintaliivejä lattialle.

Meidät sijoitettiin tupaan 8, jossa asuivat myös kaksi naispuolista alikersanttia sillä heille ei ollut riittänyt omaa tupaa. Paikalla oli myös yksi alokas ja jäimme odottamaan muita tulokkaita. Varusvarastolla käytiin jonottamassa reilun tunnin verran ja se varustemäärä oli huima! Ja kun tuo pyykkisäkki on ihan väärän muotoinen, en saanut sitä itse raahattua pitkää matkaa kun tuntui että kipeä polvi vaan muljui alla. Tällöin eräs alikersantti auttoi minua raahaamaan säkin varustarkastukseen, jossa säkki taas kumottiin nurin ja tavarat piti yksitellen laittaa takaisin määrätyssä järjestyksessä ja ilmoittaa jos jotain puuttui. Yritin rahdata säkkiäni ylös portaissa tupaan kun taas alikki tuli auttamaan. Edessä oli vaatteiden vaihtaminen ja muiden tavaroiden sullominen oikeaan järjestykseen pienen pieneen kaappiin. Yllättäen ne mahtui sinne, tosin en vieläkään muista että mitä on milläkin hyllyllä. Pääsimme syömään muonituskeskukseen välillä ja ilta menikin sitten siinä että kaikki saapuivat ja sängyt pedattiin ja punkat särmättiin. Oma alikersanttimme kävi esittäytymässä jossain välissä, muuten en illasta muistakaan juuri mitään. Pinkan teko oli yhtä tuskaa! Onneksi aikaa oli kuitenkin ruhtinaalliset 45minuuttia suoriutua iltatoimista. Hiljaisuus alkoi klo 22 joka tuotti tuskaa sillä olin tottunut valvomaan myöhään yöhön. Yllättäen nukuin kuitenkin yöni hyvin, vaikka heräsinkin pariin otteeseen. Yläsängyssä kun pelkäsi koko ajan tipahtavansa alas pyöriessä.

Aamu ei ollut mitenkään erikoinen... Alikersantit käytiin herättämässä varttia aikaisemmin, joten olin hereillä kun käytävältä kuului "Komppaniassa herätyyyys!" Suoraan sanottuna en muista toisesta päivästä yhtään mitään. Kovasti taidettiin härvätä opeteltiin sotilaallista käyttäytymistä.

Keskiviikkona oli edessä minun pelkäämäni lääkärintarkastus. Rokotuskortin ansiosta sain vain yhden piikin kut muut saivat toisen vielä kankkuun. Lääkäri kiinnitti heti huomionsa polvitukeeni jonka siviililääkäri oli minulle määrännyt loukattuun polveen. Kuitenkin tutkittuaan hän totesi että sen ei pitäisi olla mikään ongelma, ettei mikään ole rikki joten jätetään palvelusluokka vielä A:ksi ja katsellaan. Illan aikana jalkani kuitenkin turposi lähes muodottomaksi. Siinä oli mukava harjoitella puhuttelua useamman alikersantin edessä. Alik. W käski minut sitten sivummalle ja totesi jalan nähtyään että "Tämä tyttö lähtee kyllä nyt veksiin" Jos en olisi ollut niin huolissani jalasta, olisin nauranut tuossa tilanteessa. Minä kun en ole mikään tyttö heihin verrattuna =) Terveysasemalla lääkintämiehet olivat ihan pihalla jalkani suhteen ja sainkin sitten itse neuvoa heitä, mitä jalalleni pitäisi tehdä. Aamulla piti sitten hakeutua takaisin näyttämään jalkaa lääkärille. Turvotus laski yön aikana siteen ansiosta, mutta lääkäri oli hyvin vakava vastaanotolla. Oli jo lähettämässä minua kotiin kunnes tajusi että turvotus oli saattanut johtua siitä polvituesta. Päätti jälleen antaa minulle lisäaikaa. Enkä edes joutunut ottamaan vapautusta vaan sain jatkaa ihan normaalisti. Viikkoon sisältyi paljon käyttäytymiskoulutusta ja sulkeisia. Rynnäkkökivääritkin saimme jossain vaiheessa viikkoa ja ampuma-asentoa maaten on hierottu paljon, samoin aseen purkamista ja kokoamista.

Sunnuntaina oli meidän paljon odottama omaistenpäivä. Jokainen oli saanut kutsua kolme omaista/ystävää tutustumaan kasarmiin ja varuskuntaan. Kolmijonossa seistessäni tunsin ylpeyttä jäpittäessäni asennossa ihmisten tuijotuksen edessä. Silloin konkreettisesti tajusin olevani armeijassa. Armeija on ollut minulle niin pitkään haave, ettei sitä meinannut käsittää vaikka siellä jo olikin ollut useamman päivän. Marssimme alakentälle odottamaan jonkun ison herran puhetta jonka jälkeen saimme vihdoin siirtyä omaisten luokse. Vanhempani olivat tulleet paikalle, vaikka äitini ei olekaan niin innoissaan inttireissustani. Ylpeänä esittelin heille tupaa ja kaappiani sekä meidän yleisimmin käyttämämme rakennukset kuten muonituskeskuksen. Isäni on aikoinaan suorittanut oman palveluksensa Santahaminassa ja asunut jopa juuri samassa rakennuksessa kuin missä minä nyt suoritan palvelustani. Jostain syystä omaisten käynti veroitti meidän kaikkien voimia ja olimme aivan väsähtäneitä illalla. Olin ollut flunssainen jo edellisestä illasta, mutta nyt oloni oli vielä kurjempi.

Toinen viikko alkoi kurjasti. Meillä oli cooper heti maanantaina, mutta jouduin hakeutumaan veksiin, korjaan terveysasemalle aamulla flunssaisen ja nuutuneen olon vuoksi. Samoin meidän tuvasta lähti alokas A. Terveysasemalla oli ruuhkaa monien flunssaisten ryysiessä vastaanotolle. Kaikki flunssaiset joutuivat mittaamaan kuumeensa ja yllättäen minullakin oli 37,5. Sairaanhoitaja lykkäsi minulle nuhalääkettä, yskänlääkettä ja kipulääkettä ja kirjoitti 1xVP (vapaa palveluksesta) sekä 1xVUP (vapaa ulkopalveluksesta) joka tarkoitti sitä ettei minulla ollut mitään asiaa cooperiin. Kasarmilla jouduin yllättäen flunssaeristykseen yhteen luokkaan, sillä terveysasema oli tehnyt linjauksen että kaikki vapautustaistelijat tuli eristää, jotta flunssa-aalto saataisiin pysäytettyä. Onnekseni myös alokas A. pääsi eristykseen joten saimme viettää aikaa kahdestaan ja nukkua koko päivän. Eristyksen tehokkuus oli vain aika naurettava kun jouduimme kuitenkin käyttämään normaalisti naisten vessaa ja suihkua jotka olivat yläkerrassa. Näin ollen liikuimme kasarmilla aika vapaasti.

Keskiviikkona edessä oli ensimmäiset rynnäkkökivääri ammunnat RK1 ja RK2. Kun edellisen kerran ammuin rynkyllä eräällä kurssilla, en osunut juuri mihinkään, vaan pari laukausta meni jopa naapurin tauluun. Siksi olin positiivisesti yllättynyt, että kaikki laukaukset osuivat. Aluksi osumat olivat hyvin huonoja, mutta asetta kohdistettua laukaukset alkoivat myös osua oikeaan suuntaan. Lopulta sain ampumatulokseksi n. 70/100 joten en ollut sentään aivan surkea. Siitä on kuitenkin hyvä lähteä eteenpäin. Sairasteluni vuoksi en ollut osallistunut palvelukseen joten esimerkiksi lippaan lipastamista ei minulle intissä opetettu ollenkaan. Olin onneksi tehnyt sitä ennenkin joten en kokenut tarvetta huomauttaa siitä kenellekään.

Torstaina aamulla harrastimme järjestymisrallia jolloin hyvästä venyttelystä huolimatta reiteni sanoi sopimuksensa irti. Onnuin loput järjestymiset vaikka alikersantti K. oli hieman huolissaan jalastani. Ajattelin että pärjään sen kanssa kunhan ei kauheesti juosta, mitä ei ainakaan ohjelman puolesta pitänyt olla tiedossa. Juoksimme kuitenkin elokuvasalille jolloin matkan aikana kipu jalassa muuttui aivan sietämättömäksi. Kuitenkin juoksin sitkeästi vedet silmissä hammasta purren perille asti. Elokuvasalissa alikersantti K. ilmeisesti huomasi tuskaisen ilmeeni ja kyseli huolissaan jalastani. Kipu helpotti oppitunnin aikana siedettäväksi. Kuitenkin taas ulos järjestyttäessä onnuin jalkaani jolloin alikersantti W. kyseli huolissaan jalastani. Hän kun oli nähnyt sen turvonneen jalkani viikkoa aikaisemmin. Lähdin sitkeästi muodon mukana marssimaan takaisin kasarmia kohti, mutta alikersantti W. passitti minut vemppamuotoon jotta saisin kävellä kaikiessa rauhassa ja tahdissa.

Kassulle päästyäni alik W. käski minut heti puhutteluunsa. Silloin vedet nousivat jälleen silmiini, tällä kertaa kuitenkin sen vuoksi, että pelkäsin valtavasti että he kokevat etten sovellu inttiin ja passittavat minut kotiin. Alokas LA. oli silloin juuri odottamassa pääsyä palauttamaan varusteitaan varusvarastolle, sillä hän joutui keskeyttämään palveluksensa terveydellisten syiden vuoksi. Nyt näytti siltä että kuuden hengen porukkamme ei kutistuisi vain viiteen naiseen vaan jopa vain neljään. Istuin pää pystyssä itkua pidätellen penkillä kun alik W. meni puhumaan kouluttajamme, vänrikki A:n kanssa. Siinä vaiheessa kun vänrikkimme puhutteli minua, unohdin täysin puhuttelu esittely asiat ja vain selitin mitä oli tapahtunut. He kysyivät halusinko lähteä veksiin, jolloin kysyin että juoksemmeko vielä päivän aikana sillä sitä jalkani ei kestä. Alik W. sanoi ettei juosta ja vänrikki A. sanoi että minulla olisi hänen lupansa olla juoksematta sinä päivänä ja että jos joku juoksuttaisi, saisi tämä mennä hänen puhutteluun. Poistuin paikalta huojentuneena.

Perjantaina vuorossa oli ensimmäiset tetsaukset joten koin paremmaksi hakeutua terveysasemalle varmistamaan jalkani kunto, sillä epäilin ettei jalkani kestäisi äkillisiä liikkeitä. Lisäksi lauantaina oli tiedossa ensimmäinen marssi ja uimataitotesti joihin halusin ehdottomasti osallistua. Niimpä torstaina seurasin VMTL-taistelijana (vapaa marssi- taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) muiden tetsaamista saharan hietikossa. Kovasti olisi tahtonut itsekkin ryömiä pitkin hietikkoa. Onneksi vierestä seuraamallakin oppi jotain, vaikkei käytännössä päässyt harjoittelemaan. Tetsarini odotti oikein pakattuna kaapissani ja olisin todella halunnut päästä kokeilemaan sitä käytännössä.

Lauantaina edessä oli siis ensimmäinen marssi, jonka piti olla kevyt tutustumismarssi ja porukat oli puhuneet että se marssitaan smurffipuvussa (urheilupuku) mutta meidän varustuksena olikin taisteluvarustus eli m91, tetsari, kypärä ja rynkky. Vettä tuli ku esterin perseestä ja tuuli oli kova. Reiteni joutui heti koville kun välillä piti juosta välejä kiinni ja teiden yli. Ilmoitinkin tästä joukkueemme alikersanteille, jotka antoivatkin minulle sitten vapautuksen juoksemisesta jotta saisin suoritettua marssin läpi. Kävellen marssi tuntui erittäin kevyeltä. Olisin voinut hyvin kävellä kierroksen vielä pariin otteeseen heti perään. Tuntui vain niin hölmöltä kun meillä oli myös muutama tilanneharjoitus jossa vihollisia ilmestyi ammuskelemaan, kun muut syöksyivät avoriviin ja maihin niin itse vain käveli rauhassa perässä ja asetteli itsensä sitten hyvin maihin kun pääsi samaan linjaan. Sadetta ja kylmyyttä ei marssin aikana huomannut, mutta kun pääsimme mukesiin syömään alkoi kylmyys puskea läpi. Onneksi kassulla saimme vaihtaa lämpimät vaatteet ennen aseiden huoltoa. Sen jälkeen olikin jo kova kiire uimatestiin. Ja kuinka ollakaan sinne suurin osa matkasta juostiin. Yritin kävellä osan matkasta mutta joku alikersanteista juoksi perässä ja huusi ettei saa kävellä. No en pystynyt hänelle siinä enempää selittelemään joten ei auttanut muu kuin köpötellä kipeällä jalalla puolijuoksua porukan keskellä. Lähes perillä oli vastassa tämä alikersantti L. joka oli vapauttanut minut juoksusta ja häneltä sain taas luvan olla juoksematta. =)

Meidät jaettiin tasojen mukaan kolmeen ryhmään joista minä kuuluin viimeiseen, eli ryhmään jossa alokkaat eivät olleet varmoja siitä pystyvätkö uimaan yhtäjaksoisesti 200m. Odotellessamme omaa vuoroa, piti alik. K meille verryttelyä ja sotilaspainia. Tosin sotilaspainiin en saanut osallistua kipeän jalan vuoksi joten taas jäi jotain hauskaa kokeilematta. Yskittyäni viikon verran keuhkoja pihalle odotin uintia kauhuissani. Ensinnäkin intin uimapuvut eivät vaikuttaneet kovinkaan mukavilta ja ajatus niissä pomppimisesta alikkien nenän edessä tuntui ikävältä. Yllätin kuitenkin itseni ja jaksoin uida koko matkan, tosin alikersanttien kannustukset altaan reunalta vaikuttivat varmasti paljon suoritukseeni. Olin välillä jo ihan valmis keskyttämään mutta kannustavat sanat saivat jatkamaan. Altaasta noustessani tuntui että pyörtyisin ihan juuri. En hallinnut lihaksiani kunnolla, mutta pääsin kuin pääsinkin jaloillani pukuhuoneeseen asti ja suihkuun, johon lysähdin istumaan lämpimän veden alle. Voimani olivat aivan loppu. Sain kuitenkin kerättyä sen verran voimia että muiden avustuksella sain kamppeeni kerättyä ja palattua taas muotoon ja käveltyä kasarmille. Olin kuitenkin aivan poikki. Tuntui ettei mikään sujunut ja istuin vain vähän aikaa tyhjyyteen tuijottaen. Kaappi oli kuitenkin saatava kuntoon jotta pääsisimme lomille. Kovalla kiireellä vaihdoimme lopulta lomapuvut päällemme vain kuullaksemme että joku idiootti oli hukannut lippaansa edellisenä päivänä ja sen vuoksi pääsimme lomille myöhässä. Kun vapaus vihdoin koitti, suuntasimme pienellä porukalla syömään mäkkiin. Siitä suunnistin bussille kahden vihtiläisen alokkaan kanssa. Matka menikin hyvin heti inttijuttujen parissa.

Kotona oloni oli edelleen nuutunut ja mittasin lämpöni. 37,3 näytti mittari mutta ajattelin että kunnon yöunet auttaisivat. Ainoa vika etten saanut yöllä nukuttua juuri ollenkaan. Yskäni paheni aivan järkyttäväksi yön aikana ja sunnuntaina kuumekin nousi 38,3 asteeseen. Tänään pitäisi palata takaisin kasarmille ja todennäköisesti huomenna on taas mentävä vastaanotolle. Ajattelin kylläkin käydä tänään ensin yksityisellä lääkärillä hommaamassa antibiootit ja muut tropit sillä vastaanotolla on vaikea päästä lääkärille asti kun flunssapotilaita on niin paljon että heidät hoitaa sairaanhoitaja. Kunhan tästä parantuisi edes viikonlopun leiriin mennessä. Keskiviikkona olisi majoitusharjoitus mutta tässä kunnossa minusta ei taida paljon olla siihen osallistumaan. Nyt vain toivon pikaparantumista jotta voin jälleen osallistua täysillä palvelukseen. Näiden kahden viikon aikana minulle on osoittautunut erittäin selväksi, että armeija on minun paikkani. Vaikka välillä huudetaan päin naamaa ja tuntuu hölmöltä ja turhauttavalta toistaa jotain hyvinkin yksinkertaisia asioita, en kuitenkaan ole hajoillut vielä ollenkaan. Odotan vaan innolla sitä että pääsen tositoimiin =)

STJ0

Nonih... Nyt se sitten alkaa. Viimesiä tavaroita täällä keräilen ja pikkuhiljaa pitäs saada vaatetta päälle ja lähteä suunnistamaan Helsinkiin. Unta ei saanu viime yönä ku pari tuntia, mutta ehkä sitä sitten nukahtais tänään illalla hyvin, todennäkösesti ei. Nyt vaan jännätään että kestääkö polvi kuinka kauan vai monentena päivänä konttaan takaisin kotiin.

STJ 2!!!

Koulusta selvisin kovalla aherruksella pihalle ja siksipä en ookaan ehtiny kirjottelemaan mitään. Vielä kun ei osannu ottaa rennosti vaan piti töitä haalia niin sinne meni viimeisetki vapaa-ajan rippeet. Toisaalta ehkä ihan hyvä, ei oo ehtiny niin kamalasti panikoimaan intin alkamista.

Nyt sitten siviilit on käyny tosi vähiin ja maanantaina pitäisikin Tinjan kanssa suunnata Santahaminaan täysihoitoon =) Mulla tosin kävi ikävä työtapaturma tossa heti vuoden alun kunniaksi kun potilasta kantaessa jalka lipesi rappuselta. Nyt jännätään että onko nivelkierukka rikki vai kestääkö se palvelusta. Muuten tulee aika lyhyt reissu paratiisisaarella. Jotenkin tuntuu että jollain ylemmällä voimalla on jotain mun inttiin menoa vastaan kun tää on nyt toinen kerta ku oon hakenu ja nyt vihdoin saanu jopa palvelukseen astumismääräyksen. No mut onneks sananlaskun mukaan kolmas kerta toden sanoo niin on vielä yks kerta käytettävissä =)

Jotenkin sitä ei meinaa millään uskoa että maanantai on ihan pian. Tornaria on kuulunu että 2.JK olis meidän sijotuspaikka mut ei uskalla vielä liikaa juhlia. Kun ei kesälläkään hommat menny niin kuin yleensä on menny. Kuitenkin Tinjan kans pidetään sormia ja varpaita ristissä että löydettäs yhessä tiemme tonne 2.JK:hon. Reppukin pitäis varmaan jo pakata, mut jotenkin ei vaan kykene. Viime yön nukuin jo niin levottomasti et huomen illalla ei varmaan nukuta sit enää yhtään. Onneks en nähny inttiunia vaan lähinnä työunia... Kerrankin on niistä tyytyväinen. Mutta nyt täytyy taas mennä panikoimaan tuonne mesen puolelle. Arvomerkit on jo melkein hallussa ja alokasopasta on tullu luettua jo moneen otteeseen. Ehkä sitä vois yrittää rauhottuakin.